Se olisi sitten naistenpäivä

Naistenpäivä on itselleni suhteellisen turha juhla: olihan se hauskaa saada kukkia (ja runo!) mutta en oikein osaa päättää, onko naistenpäivän juhliminen nykypäivää. Naistenpäivän kunniaksi kuitenkin pari ajatusta omasta naiseudestani.

Olen ajatellut sukupuolta luultavasti elämässäni aika vähän, ja olen siitä kiitollinen. En usko sen vaikuttaneen juuri kasvatukseeni tai edes kaverisuhteisiin. Tosin ala-asteella sosiaalinen elämäni olisi mitä luultavimmin ollut helpompaa, jos olisin ollut poika ja siten saanut rauhassa hengata poikien kanssa ja antaa tyttöjen olla keskenään ikäviä.

Tajusin jokunen vuosi sitten lopullisesti sen, miten eri sukupuolet asettuvat janaksi, eivät esimerkiksi kahdeksi tai kolmeksi pisteeksi. Tajusin sen, että voin olla nainen, vaikka olisin jossain muualla kuin feminiinisessä ääripäässä: etteivät maskuliiniset piirteet heti tee minusta vaikkapa androgyyniä. Tajusin sen ihan naurettavan myöhään, ja opin olemaan entistä ylpeämpi siitä, etten ole erityisen naisellinen nainen.

Pukeudun joskus mekkoon ja jopa pitseihin, mutta useimmiten kuljen unisex-hupparissa ja -t-paidassa sekä farkuissa. On hauska vaihdella eri ääripäiden välillä. Nyky-yhteiskunnassa on ulkonäöllisten ja muiden pinnallisten seikkojen suhteen oikeastaan helpompaa olla nainen kuin mies: saa pukeutua ihan mihin haluaa, harrastaa mitä haluaa ja elää ylipäänsä vapaammin. Naisyhteisö tuntuu sietävän paremmin poikatyttöjä kuin mitä miesyhteisö sietää ei-niin-miehekkäitä miehiä.

Se on mielenkiintoista.

Se mitä oikeasti yritin sekavalla tekstilläni kertoa, on kaipuuni suvaitsevuuteen ja tasa-arvoon, maailmaan, jossa eri sukupuolia edustavat ihmiset saavat elää miten haluavat ilman, että biologinen erilaisuus kahlitsee ketään mihinkään. Rauhaa ja rakkautta kaikille.

Aika ennen

Pitkä runo, harvinaista minulta. Runoilijaystäväni väitti sitä vahvaksi tekstiksi, päätin laittaa sen tännekin. Hieman kaunisteltua totuutta, ja teemakin on hiukka kulunut. Minulle se on kuitenkin uusi, niin kuin jokaiselle joka aikanaan kokee jotain vastaavaa.


Sinä kesänä
matkustin tuhat kilometriä
perillä makasin valtatiellä
ja uin kielloista huolimatta
alasti koskessa
paluumatkalla rakastuin poikaan
jonka perhe äänestää väärin

Sinä kesänä
kohtasin äitini kadulla
eikä hän tuntenut minua
lämmin ilta tuoksui
en katsonut silmiin
valkopukuisia miehiä
jotka taluttivat häntä autoon

Sinä kesänä
juoksin iltapuvussa ja avojaloin
suojaan ukkossateelta
ääni särkyneenä
ja jalat tanssiaisista kylläisinä
valvoin aivan liian myöhään
katsellen myrskyä lasin takaa

Sinä kesänä
minä itkin toisina öinä
ja nauroin toisina
puhuin ja kirjoitin kuolemasta
josta en vielä tiennyt mitään
puhuin ja kirjoitin elämästä
josta en vielä tiennyt mitään

Sinä kesänä
täytin kahdeksantoista
näytin upseerin pojalle
kotisaareni metsät ja ihoni
join olutta ja saunoin miesten kanssa
olin ambulanssia vastassa
ja ajoin pyörällä ilman kypärää

Sinä kesänä
opiskelin historiaa ja matematiikkaa
rakastamisen taitoa ja luopumista
hieman myös
ruuanlaittoa huutamista
tahdikkuutta valssiaskelikkoja
halonhakkuuta juopumista

Sinä kesänä
en uskonut jumalaan
en markkinatalouteen
enkä ikuiseen rakkauteen

Sinä kesänä en uskonut vielä kuolemaan

Jonakin päivänä

Jonakin päivänä minä kirjoitan kirjan, ja omistan sen:

sinulle, joka opetit kirjoittamaan
sinulle, joka opetit ikävöimään (sillä ikävä on kaikki, mitä on)
sinulle, joka opetit rakastamaan.

Minusta on mahtavan hauska ajatus, etteivät omistuskirjoituksessa mainitut luultavasti tunnista itseään tuosta. Jos edes lukevat kirjaa.

Ensi kuussa saan yhden tekstini julki. Vaatimatonta, mutta se tekee minut silti ihan naurettavan onnelliseksi.

Sillä en minä lopultakaan halua tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa. Tuhlaan aikaani internetissä ja muualla, mutta eipä millään muulla kuin kirjallisuudella kai ole väliä. (No, sosiaalisilla suhteilla tietenkin on merkitystä.) Olen lukioaikana menestynyt hieman matematiikassa ja ihastunut tietokoneohjelmointiin, viimeksi mainitusta saatan tehdä itselleni uran. Silti.

"Kaiken tietää kuin kirjoittaa. Sitä ennen tietää etunimensä ja kotiosoitteensa", näin Kari Hotakainen väitti Hesarin haastattelussa joskus.

Pitkästä aikaa rakkausruno

Itse asiassa enin osa kirjallista tuotantoani (koulussa pakotettuja tekstejä ei lasketa) on viime aikoina ollut runojen hiomista. Olen minä muutaman uudenkin tekstin kirjoittanut, mutta tämä on viime keväältä. Pidän tästä tekstistä. Olen myös lausunut sen kerran aamuyöllä, mutta ikävä kyllä ruskeasilmäinen osapuoli ei ollut järin hereillä

Sillä hyviä ja merkittäviä runoja ovat vain ne, joista pitää myös se ihminen, jolle ne on kirjoitettu. Rakkausruno ilman sitä ihmistä, jolle lahjoittaa se, on turha.


Hän on alaston kuin itkevät silmät
ja siinä peilissä olen lopultakin kaunis

hengityksen ääni
ennen sarastusta

maailma on sivuseikka
kun pidän ruskeasilmäistä peiliä sylissäni
ja aamu nousee

Vielä hieman lisää surutyötä

Surutyö on muuten todella kummallinen sana. Mitäköhän lienee vierailla kielillä?


Pöytien merkityksestä

I

Aina välillä huomaan
että sinä puutut

vaikkapa joulupöydässä
kun meillä kerrankin on hyvää ruokaa
sellaista ruokaa
jota et olisi suostunut syömään

Ei juhlapöytää voi kattaa kahdelle

II

Kaikki me osaamme kattaa pöydän. Lautasia, laseja, haarukoita ja veitsiä otetaan kutakin se määrä kuin mitä syöjiä on. Ainoa vaikeus on erottaa vasen ja oikea, saada veitsi ja haarukka oikeinpäin. Jo ensimmäisenä iltana minä muistin, etten ole koskaan oppinut että pöydässä voi olla yli tai alle kolme henkilöä. Aina, kun meillä oli vieraita, unohdin kattaa heille, ja kun joku oli ulkomailla, katoin yhdet astiat liikaa koko matkan ajan.

Ja sinäkin iltana minä katoin pöydän kolmelle, pöydällä ei vielä silloin ollut kukkiakaan eikä kynttilöitä eikä kukaan ollut ehtinyt tulostaa kuvaakaan, hädin tuskin kuolema oli saatu tuuletettua ulos. Katoin pöydän ihan niin kuin ennenkin.

Eikä minulla ollut sanoja kiittää sitä ihmistä, joka oli luonamme silloin, joka oli se kolmas lautanen, veitsi, haarukka ja lasi.

III

Eräänä yönä tajuan, miten piirrän surun.

Seuraavana päivänä istun keittiönpöydän ääressä ja piirrän tytön, joka istuu pöydän ääressä. Valoisan, ihanan trooppisen kasvihuoneen keskellä. En tiedä, saanko kuvasta yhtä surullista kun millaisena se mielessäni oli.

Mutta todella vihaan kukkatervehdyksiä vasta sitten, kun ne kuihtuvat.

24.12.2012 (tylsä otsikko on tylsä)

Heräsin viideltä aamuyöstä mitä epäjouluisimmin, mutta sittemmin päivä on parantunut.

Että hyvää keskitalvea teille, pimeä väistyy aikanaan. Iloisen jouluntoivotuksiin minusta ei ole, mutta Hyvää uutta vuotta, lukijat.

Pidin tänään ensi kertaa jonkin muun väristä paitaa kuin mustaa. Se tuntui kummalliselta, mutta aion tottua väreihin uudestaan.

"Mitä tarkoittaa tilastotiede?"

Raapale eli sata sanaa ja vielä muutma kysymys - en osaa päättää, tarvitaanko niitä. Tämä novelli/miniessee/lastu/joku lähti otsikoksi nostetusta ystävän kysymyksestä. Keskeytin läksyt siihen ja googlasin, sitten kirjoitin novellin. Ei ihan tuore teksti tämäkään, mutta onpahan jotain päivitettävää.

Meillä kaikilla pitäisi olla joku, joka kysyy jokaisen kuulemansa pitkän sanan jälkeen ”mitä se tarkoittaa”. Mitä tarkoittaa matematiikka, kommunismi, vapaus tai RCL-piirin kapasitiivinen reaktanssi? Me käytämme paljon sanoja, joita emme osaa määritellä, ja jos sanaa ei osaa määritellä, ei sitä tunne. Matematiikkaan kuuluvat niin yhteenlasku, geometria kuin verkkoteoriakin, mutta sitä ei voi määritellä vain esimerkeillä. Maailmankuva on eheämpi kuin lapsella vasta, kun ymmärtää, että se on tiukasti määriteltyjen abstraktien kohteiden tutkimista logiikalla ja tietyllä merkintäjärjestelmällä.

Onko tämä tärkeää? Eipä taida olla. Silti: tie tasapainoiseen ja ristiriidattomaan maailmankuvaan käy lapsen tai Sokrateen tietä, siis kysymällä joka tienhaarassa ja vaikka suorillakin tienpätkillä.

Mitä tarkoittaa maailmankuva? Mitä tarkoittaa tienhaara? Mitä tarkoittaa suora?