Sarjassamme rakkausrunot

Minä rakastan sinua, koska meri on

Minä olen Lorca ja ole sinä Dali
kaksi hullua (kaksi taiteilijaa)

Kello on neljä iltapäivällä
humallun tiedosta
Kello on neljä iltapäivällä
että sinä olet olemassa
Kello on neljä iltapäivällä
niin kuin minäkin olen

- sinä piirrät rumia kuvia
- et vain ymmärrä niitä
Enkä tahdokaan ymmärtää
ymmärrys on

kaivo
täynnä sokeaa valoa

odotan vahingossa
sinua
unohdun katsomaan
(sinua)
hymyilen yksinäni
( )

kirjjoitan paprille sekava sanoja

SIKSI ETTÄ MERI ON SININEN
taivas oksentavaa purppuraa
pilvien katseiden hahmo
ja kevät

kuparinen

nosturinsiipi


(Kun olin kirjoittanut tämän runon, näin sateenkaaren.) Itse asiassa en tunne enää mitään tälläistä kys. henkilöä kohtaan, mutta vahvan runon sain aikaiseksi... Kiintoisaa. Luin Lorcaa pitkästä aikaa, ja tämä runo on myös kunnianosoitus hänelle. Tälläisiä tekstejä tahtoisin kirjoittaa.

Hassuus on suhteellista

Millaiset kasvot?
Muistaisinpa. Mieleen jäi
vain joutavuudet:
persilja-allergia
ja ne samettihousut


Runotorstain teemaan 'hassu'. Eiköhän ihminen ole vähän hassu, jos tuollaisia juttuja muistelee? Paremmin runo mätsää ehkä ilman tankamittaa: millaiset kasvot/muistaisinpa. Mieleen jäi/vain joutavuuksia/persilja-allergia/ja samettihousut

Seurallista runoharrastusta?!

"Töölönlahdella
havaittu harvinainen
haikuyhteisö"

Villa Kivessä oli viime torstaina Japania ry:n haiku&tankaklubin päättäjäiset. Olin toista kertaa elämässä runotapahtumassa... Oli ihan mukavaa, vaikka aika pitkälti ihmiset juttelivat vanhojen tuttujensa kanssa (niin, vanhojen, suurin osa porukkaa oli siinä 40 tai 50 vuotta minua vanhempia). Kirjoitimme haikuja aloituksella 'töölönlah-', josta sain minä syntymään muunmuassa haikun:

Töölönlahdella
toukokuu on lasia
vesisirpaleet

Olen nyt kirjoittanut muutenkin viiem aikoina muutaman haikun, vaikka olen kovasti väittänyt runomittaa suomenkieleen liian lyhyeksi ja tönköksi ja ainakin minulle sopimattomaksi. Kerran kuitenkin heräsin aamulla, ja unipäiväkirjaa pitävänä mietin tietysti, että mitäköhän unta näin. Unessani olin herännyt, noussut ylös ja kirjoittanut mieleeni tulleen haikun ensimmäiselle löytämälleni paperille. Ja oikeasti herätessäni tajusin muistavani yhä runon lähes kokonaan:

Metelin läpi
katson tätä maailmaa,
kuuntelen kuuta.

... Haikuklubin uusimmassa julkaisussa väitettiin, että "ainoa ehto runoilulle on olla hereillä". En enää allekirjoita väitettä :D