Poissa, poissa, poissa

Kun hän oli kuollut, laskettiin hänet maan sisään

kasvamaan kukkia perhosten leikitellen lentää ...

Hän oli niin kevyt, maa tuskin tunsi hänen painoaan

miten paljon tuskaa tarvittiin kunnes hän oli niin kevyt!

- Bertolt Brecht

Luin runon ensimmäistä kertaa aurinkoisena kesäpäivänä 2009 enkä varmaan itkenyt vielä silloin, vaikka loppu alkoi juuri sinä päivänä tai ainakin sinä kesänä.

Silti: loppujen lopuksi hän oli poissa täysin varoittamatta.

Hän sai varmasti kauniimman kuoleman kun kukaan uskalsi toivoa näinä vuosina.

Hän eli muuttaakseen maailmaa ja oli runoilija, vaikka ei kirjoittanut vuosikymmeniin mitään. Hänellä ei ollut juuri koulutusta, mutta mielenkiintoinen työelämä joka tapauksesssa. Oli vain harvoja sairauksia, joista hän ei kärsinyt, mutta niistä useimmista hän selvisi. Hän rakasti ja kärsi, ja ihmiset tapasivat aina sanoa, että hän on positiivinen ja ihana ihminen. Hänen arpensa olivat melkein näkymättömät, ja hän jaksoi eteenpäin. Hän kasvatti kaksi avarakatseista kasvissyöjälasta, ja vaikka ei nähnyt kummankaan ylioppilasjuhlia, tiesi ihan varmasti heidän pärjäävän. Hän eli varsin hyvän elämän.

Enkä minä kirjoita tätä, jotta te lukijat joutuisitte miettimään miten ilmaista myötätuntoa ja sanoa jotain lohdullista - ei teidän todellakaan tarvitse. En ole koskaan ymmärtänyt lausetta "otan osaa", minulle se on aina ollut tyhjä lause. Ei teidän tarvitse kommentoida mitään. Oikeastaan: älkää kommentoiko mitään.

Kirjoitin tämän, koska en osannut olla hiljaa, en minkään muun syyn takia.

Arpinen

Koulun käytävällä tuntematon kysyi minulta "Minkä arvosanan kirjoitit matikasta?" ja vatsaani kouraisi pitkästä aikaa sillä tavalla kuin sitä yläasteella kouraisi kun tuollaista kyseltiin käytävällä. Vasta jälkikäteen tajuan, että kysymys oli todennäköisesti ihan viaton, olin joskus ykkösellä samalla kurssilla kysyjän kanssa, ja häntä nyt vain sattui kiinnostamaan arvosanani.

Ei se ollutkaan koulukiusaamista.

Eikä minua edes kiusattu pahasti. Ei todellakaan. Silti löysin taas arpeni.

Eräs luokkatoverini mainitsi tulevasta armeija-ajastaan puhuttaessa, että häntä kiusattiin yhdeksän vuotta ja jos ne tyypit ovat samaan aikaan armeijassa hän "ampuu ekoissa kovapanosammunnoissa heidät". En minä usko, että tuo ihminen oikeasti ampuu ketään, mutta uskon hänen ajatelleen niin. Niin miellyttävä, mukava, hymyilevä ihminen, ja silti sellaiset arvet.

Miksi ihmiset kiusaavat? Mitä sille pitäisi tehdä?

Minä en tiedä. Tiedän vain, että minullakin on arvet:, hyvin hennot ja piilossa, mutta siellä ne ovat. Ja niin monella muullakin on omat arpensa.

Minuun sattuvat eniten nimenomaan muiden arvet. Tuntuu, että kaikkia ihania ihmisiä, jotka tunnen, on kiusattu. (Ehkä kaikkia on, kukaan ei uskalla kysyä kuinka montaa on joskus kiusattu, kysyttynä lukuvuonnakin on kiusattu yli 30 prosenttia yläkoululaisista...)

Miten kukaan on halunnut pahaa hyville ihmisille?

Millainen maailmamme olisi, jos "normaalista" poikkeavia ei kiusattaisi?

Löysinpäs kivan meemin, eli: Lapsuudesta.

1. Laita blogiisi kuva itsestäsi lapsena, jos sinulla on sellainen
Enkä laita. En jaksa etsiä sopivaa kuvaa. Ehkä myöhemmin.
2. Millaisia leikkejä leikit mieluiten lapsena?
Päiväkodinhoitajat nauroivat, kun leikimme päiväkotia pienempiä lapsia hoivaten. Ala-asteella syntyi eri ihmisten kanssa kaksi eri fantasiamaailmaa, ei mitään toista ulottuvuutta vaan vain hieman "paranneltu"  arkimaailma. Enimmäkseen leikin arkea, ehkä historiallista tai vaikka kuurojen tai tutkimusmatkailijoiden, mutta kuitenkin lähinnä arkea. En seikkaillut juurikaan.
3. Miksi halusit tulla aikuisena?
Joskus pienenä laulajaksi, huh sentään. Joskus ehkä 9-14-vuotiaana varsin pitkään ja vahvasti arkkitehdiksi. En muista haaveilleeni kovin paljon mistään ihme ammateista. Joskus mietin, että olisi hienoa olla lääkäri, mutta etten olisi tarpeeksi rohkea siihen.
4. Mitä asioita pelkäsit lapsena?
Koiria. Ja siltoja, joiden yli ajetaan autolla.
5. Paras kaverisi lapsena?
Päiväkotiajoilta en muista juuri muuta kuin kavereiden nimet. Ala-asteen ensimmäinen bestis oli luokkatoverini, jota tapasin silloin tällöin vuosia hänen koulunvaihtonsa jälkeenkin, mutta nyt en ole viiteen vuoteen tavannut tuota poikaa. "Kolmas kerta toden sanoo", kolmas bestikseni on yhä yksi tärkeimpiä ystäviäni ja olemme vaikuttaneet paljon toisiimme kymmenessä vuodessa.
6. Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi?
Kerroin alkusyksystä kaikille, että opettajamme on "liian kiva". Ekalta päivältä muistan, miten illalla kerroin kaikkien luokkalaisteni nimet vanhemmilleni, ja luulen muistavani myös kun seisoin yksin välitunnilla ja mietin tuntevatko kaikki jo jonkun valmiiksi (eivät tunteneet).
7. Mistä asioista nautit lapsena erityisesti?
Hmm... Lukemisesta ja piirtämisestä, ja kai koulussa olemisesta, varsinkin niiden muutamien ystävien kanssa olemisesta. Puhumisesta! Siitä olen pitänyt aina. Barbit ja legot olivat vuosikaudet parhaita asioita ikinä. Tykkäsin myös monista asioista, joita tein isäni kanssa kaksistaan, kuten retkistä syömään jäätelöä tai lego-leikeistä.


Haastan kaikki blogeilijat pohtimaan omaa lapsuuttaan, oli se sitten kaukana tai vielä lähellä: )