Imperfekti

Siitä kesästä on sata kuvaa
tai oikeastaan yksi

Kymmenessä minulla on
musta tukka
kymmenessä vihreä

kahdessatoista kuvassa
olen pukeutunut pojaksi
muutamassa leikin nauravani
ja toisissa näytän vihaiselta

joissakin koetan esittää itseäni

yhtä kuvaa en pyytänyt
olen selin ja näytän lapselta
tuijotan merta
ja näkymättömiä asioita
Venäjän saaria ja tuulenpintaa

Siinä kuvassa
olen hyvin rakastunut
elokuuhun
kitukasvuisiin vadelmiin
merituuleen
ja ihan kaikkiin asioihin

- -
Runotorstaissa aiheena valokuva. Viimeisen oikean kesäpäivän vietin Loviisan Svartholmassa, pikku saarella auringon paistaessa paljaalta taivaalta. Niemen takana, piilossa, oli ydinvoimala. Kirjoitin siitäkin runon, mutta tämä venematkalla kirjoitettu haiku kasvoi paremmaksi.

Suolapärskeet ja
merituuli: tuntuu
muumikirjalta

Rauhaa maailma vaatii, rauhaa ihmiset sen

Rauhan Nobel meni Kiinaan. Täytyypä tunnustaa, etten nobelistista ollut kuullut ennen kuin lukaisin Hesarin jutun hänestä. Peruskirja 08 sentään on tuttu käsite. Ensi kertaa Nobelin palkinto meni vankilassa istuvalle ihmiselle. Kiintoisaa.

Kun olin pieni, äitini sanoi että ei voi matkustaa Turkkiin, koska siellä poljetaan ihmisoikeuksia. Ai miten? kysyin, tai jotakin sellaista, ja äiti kertoi kurdeista. Muutama vuosi takaperin isä lähti työmatkalle Istanbuliin ja niin se äiti lähti kuin lähtikin mukaan.

Tänään 9.10.2010 minusta tuntuu siltä, etten suostuisi matkustamaan Kiinaan vaikka saisin tilaisuuden. Ehkä pysyn kannassani, ehkä en. Ehkä Kiina muuttuu paremmaksi ennen kuin ehdin muuttaa mielipidettäni?