Arpinen

Koulun käytävällä tuntematon kysyi minulta "Minkä arvosanan kirjoitit matikasta?" ja vatsaani kouraisi pitkästä aikaa sillä tavalla kuin sitä yläasteella kouraisi kun tuollaista kyseltiin käytävällä. Vasta jälkikäteen tajuan, että kysymys oli todennäköisesti ihan viaton, olin joskus ykkösellä samalla kurssilla kysyjän kanssa, ja häntä nyt vain sattui kiinnostamaan arvosanani.

Ei se ollutkaan koulukiusaamista.

Eikä minua edes kiusattu pahasti. Ei todellakaan. Silti löysin taas arpeni.

Eräs luokkatoverini mainitsi tulevasta armeija-ajastaan puhuttaessa, että häntä kiusattiin yhdeksän vuotta ja jos ne tyypit ovat samaan aikaan armeijassa hän "ampuu ekoissa kovapanosammunnoissa heidät". En minä usko, että tuo ihminen oikeasti ampuu ketään, mutta uskon hänen ajatelleen niin. Niin miellyttävä, mukava, hymyilevä ihminen, ja silti sellaiset arvet.

Miksi ihmiset kiusaavat? Mitä sille pitäisi tehdä?

Minä en tiedä. Tiedän vain, että minullakin on arvet:, hyvin hennot ja piilossa, mutta siellä ne ovat. Ja niin monella muullakin on omat arpensa.

Minuun sattuvat eniten nimenomaan muiden arvet. Tuntuu, että kaikkia ihania ihmisiä, jotka tunnen, on kiusattu. (Ehkä kaikkia on, kukaan ei uskalla kysyä kuinka montaa on joskus kiusattu, kysyttynä lukuvuonnakin on kiusattu yli 30 prosenttia yläkoululaisista...)

Miten kukaan on halunnut pahaa hyville ihmisille?

Millainen maailmamme olisi, jos "normaalista" poikkeavia ei kiusattaisi?