Se olisi sitten naistenpäivä

Naistenpäivä on itselleni suhteellisen turha juhla: olihan se hauskaa saada kukkia (ja runo!) mutta en oikein osaa päättää, onko naistenpäivän juhliminen nykypäivää. Naistenpäivän kunniaksi kuitenkin pari ajatusta omasta naiseudestani.

Olen ajatellut sukupuolta luultavasti elämässäni aika vähän, ja olen siitä kiitollinen. En usko sen vaikuttaneen juuri kasvatukseeni tai edes kaverisuhteisiin. Tosin ala-asteella sosiaalinen elämäni olisi mitä luultavimmin ollut helpompaa, jos olisin ollut poika ja siten saanut rauhassa hengata poikien kanssa ja antaa tyttöjen olla keskenään ikäviä.

Tajusin jokunen vuosi sitten lopullisesti sen, miten eri sukupuolet asettuvat janaksi, eivät esimerkiksi kahdeksi tai kolmeksi pisteeksi. Tajusin sen, että voin olla nainen, vaikka olisin jossain muualla kuin feminiinisessä ääripäässä: etteivät maskuliiniset piirteet heti tee minusta vaikkapa androgyyniä. Tajusin sen ihan naurettavan myöhään, ja opin olemaan entistä ylpeämpi siitä, etten ole erityisen naisellinen nainen.

Pukeudun joskus mekkoon ja jopa pitseihin, mutta useimmiten kuljen unisex-hupparissa ja -t-paidassa sekä farkuissa. On hauska vaihdella eri ääripäiden välillä. Nyky-yhteiskunnassa on ulkonäöllisten ja muiden pinnallisten seikkojen suhteen oikeastaan helpompaa olla nainen kuin mies: saa pukeutua ihan mihin haluaa, harrastaa mitä haluaa ja elää ylipäänsä vapaammin. Naisyhteisö tuntuu sietävän paremmin poikatyttöjä kuin mitä miesyhteisö sietää ei-niin-miehekkäitä miehiä.

Se on mielenkiintoista.

Se mitä oikeasti yritin sekavalla tekstilläni kertoa, on kaipuuni suvaitsevuuteen ja tasa-arvoon, maailmaan, jossa eri sukupuolia edustavat ihmiset saavat elää miten haluavat ilman, että biologinen erilaisuus kahlitsee ketään mihinkään. Rauhaa ja rakkautta kaikille.