Muutamien kuukausien kuluttua

Olen oppinut kattamaan pöydän
kahdelle

Olen oppinut puhumaan
imperfektissä ja unohtanut
sanan vanhemmat
jonka monikon pääte on turha

Eilen söimme pakastimesta
viimeisen makaronilaatikon
jonka olit tehnyt

Itken enää herätessäni
unista
joissa riitelemme ihan niin kuin ennenkin

- -

Kolmasosa vuotta on kulunut. Ihminen unohtaa aina surunsa, sanoo Pikku Prinssi ja yleensä minäkin unohdan.

Tänään, nyt, minulla on pitkästä aikaa hyvin yksinäinen olo. Äidinkielen ylioppilaskokeessa kirjoitin yksinäisyydestä ja nieleksin kyyneliä, siteerasin vuosien takaista lempirunoani, joka alkaa: "Joskus herään öisin tunteeseen/että lapsuudenkotini on kadonnut".En ymmärtänyt runoa pienenä niin kuin sen nyt ymmärrän, säkeet vain olivat kauniita.

Mutta itkin kyllä herätessäni tuohon tunteeseen ensi kerran. En tiennyt painajaisista mitään, ennen kuin aloin nähdä unia, joissa olet vieläkin täällä. Ja pikku hiljaa niihinkin on tottunut, enää en itke herätessäni, vaikka runossa muuta sanonkin.