Vielä hieman lisää surutyötä

Surutyö on muuten todella kummallinen sana. Mitäköhän lienee vierailla kielillä?


Pöytien merkityksestä

I

Aina välillä huomaan
että sinä puutut

vaikkapa joulupöydässä
kun meillä kerrankin on hyvää ruokaa
sellaista ruokaa
jota et olisi suostunut syömään

Ei juhlapöytää voi kattaa kahdelle

II

Kaikki me osaamme kattaa pöydän. Lautasia, laseja, haarukoita ja veitsiä otetaan kutakin se määrä kuin mitä syöjiä on. Ainoa vaikeus on erottaa vasen ja oikea, saada veitsi ja haarukka oikeinpäin. Jo ensimmäisenä iltana minä muistin, etten ole koskaan oppinut että pöydässä voi olla yli tai alle kolme henkilöä. Aina, kun meillä oli vieraita, unohdin kattaa heille, ja kun joku oli ulkomailla, katoin yhdet astiat liikaa koko matkan ajan.

Ja sinäkin iltana minä katoin pöydän kolmelle, pöydällä ei vielä silloin ollut kukkiakaan eikä kynttilöitä eikä kukaan ollut ehtinyt tulostaa kuvaakaan, hädin tuskin kuolema oli saatu tuuletettua ulos. Katoin pöydän ihan niin kuin ennenkin.

Eikä minulla ollut sanoja kiittää sitä ihmistä, joka oli luonamme silloin, joka oli se kolmas lautanen, veitsi, haarukka ja lasi.

III

Eräänä yönä tajuan, miten piirrän surun.

Seuraavana päivänä istun keittiönpöydän ääressä ja piirrän tytön, joka istuu pöydän ääressä. Valoisan, ihanan trooppisen kasvihuoneen keskellä. En tiedä, saanko kuvasta yhtä surullista kun millaisena se mielessäni oli.

Mutta todella vihaan kukkatervehdyksiä vasta sitten, kun ne kuihtuvat.