Unohdin toivottaa hyvää vappua eilen. Pahoitteluni!
Eräänä päivänä poikaystäväni laskeskeli ääneen tavalla, jota en ollut itse tajunnut ajatella. Tavallisessa suomalaisessa lukiossa on kolme pakollista kurssia uskontoa ja fysiikkaa yksi. Kemiaa, toista perinteistä matemaattista luonnontiedettä siihen päälle toinen kurssi.
Minusta se on hirvittävän surullista.
En tiedä uskontotunneista juuri mitään, olen ollut elämänkatsomustiedossa aina, joten en vaivaudu puuttumaan tarkemmin uskonnonopetukseen. Ja sanon vain sivulauseena, että et:ssä ei opi juuri mitään, se on oppiaineena turha. En ole vielä tavannut asiantuntevaa aineen opettajaa, ja kaikki järkevät sisällöt käsitellään myös muissa aineissa (viimeistään lukiossa). Miksi olen et:n nimissä mm. katsonut videota Tove Janssonista, kuunnellut yhden et-opettajistani 40 minuuttia kestävää esittelyä, oppinut tuplana filosofian ensimmäisen kurssin ja piirtänyt liikenneturvallisuusjulisteen?
Kukaan ei uskalla 2010-luvun Suomessa sanoa, että olisi aika lopettaa uskonnonopetus pakollisena kouluaineena. Tai ainakin vähentää sitä tai koota se kaikille yhteisen, (sisällöltään ja opettajakoulutukseltaan) järkeistetyn elämänkatsomustiedon alle.
Suostun opiskelemaan kirkollishistoriaa yleissivistyksen nimissä vaikka historian tunneilla, jos se on kynnyskysymys, ja kyllä murrosikäiset oppivat ne etiikka-asiatkin, jotka kuulemma kuuluvat opetussuunnitelmaan, jossain ihan muualla kuin koulussa.
Mitä koulujen uskonnonopetus antaa lapsille? Mitä se antaa nuorille? Mitä se antaa yhteiskunnallemme?
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
torstai 19. huhtikuuta 2012
Kunpa oppisin
Haluaisin oppia olemaan juoksematta bussiin jos seuraava lähtee viidessä minuutissa
Haluaisin oppia jättämään puhelimen soimaan kun minua ei huvita vastata
oppia pyöräilemään kiroilematta
oppia väistämään kadulla kulkijoita, antaa heidän olla kiireisempiä
oppia sietämään niitä, jotka ovat eri mieltä tärkeistä asioista
oppia olemaan vihaamatta bussien kiertotiereittejä
vihaamatta kieltoja
vihaamatta aikaa joka loppuu kesken
oppia tekemään ajoissa koulutyöt ja kaikki muukin
oppia valittamaan vähemmän
Haluaisin oppia suhtautumaan maailmaan niin, ettei minun tarvitsisi valittaa.
Maailma, kyllä minä oikeasti pidän sinusta.
Haluaisin oppia jättämään puhelimen soimaan kun minua ei huvita vastata
oppia pyöräilemään kiroilematta
oppia väistämään kadulla kulkijoita, antaa heidän olla kiireisempiä
oppia sietämään niitä, jotka ovat eri mieltä tärkeistä asioista
oppia olemaan vihaamatta bussien kiertotiereittejä
vihaamatta kieltoja
vihaamatta aikaa joka loppuu kesken
oppia tekemään ajoissa koulutyöt ja kaikki muukin
oppia valittamaan vähemmän
Haluaisin oppia suhtautumaan maailmaan niin, ettei minun tarvitsisi valittaa.
Maailma, kyllä minä oikeasti pidän sinusta.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Fyysikon laulu
Kunpa osaisin kertoa sinulle luonnonlaeista
selittäisin miten
planeetat kiertävät aurinkoa
kertoisin painovoimasta
ja selvittäisin elektronien kaikki liikkeet
kunpa osaisin selittää
milloin inertia syntyi
ja miksi valonnopeus on mitä on
minkä vuoksi luonto
rakastaa kultaista leikkausta
miten punainen valoa katoaa valtamerissä
ja miksi hiukkasilla on massa
kunpa osaisin kertoa miten rakastan sinua
selittäisin miten
planeetat kiertävät aurinkoa
kertoisin painovoimasta
ja selvittäisin elektronien kaikki liikkeet
kunpa osaisin selittää
milloin inertia syntyi
ja miksi valonnopeus on mitä on
minkä vuoksi luonto
rakastaa kultaista leikkausta
miten punainen valoa katoaa valtamerissä
ja miksi hiukkasilla on massa
kunpa osaisin kertoa miten rakastan sinua
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Esittelyä lisää (koska en jaksa kirjoittaa järkevääkään)
Osa 21 – Ikimuistoinen tapahtuma
Eiköhän kaikilla ihmisillä ole näitä monta? Yksi niistä on ensimmäinen yöleiri, jossa olin ohjaajana - se tulee vieläkin mieleen varsin usein. Sen miten yöllä kaikki oli lopultakin hyvin, miten halasimme toisiamme ja tuijotimme nuotiotuleen ja olimme väsyneitä ja onnellisia, yhdessä.
Osa 22 – Paras muisto viime kesältä
Loman hetkissä ei ole ylivoimaisesti parasta, mutta loppukesällä olin hyvin hyvin onnellinen kahdestaan ihmisten keskellä kaupungin hämärässä. Joku soitti jazzia.
Osa 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Ystävät. Ei tietenkään aina, mutta hyvin usein. On hienoa viettää iltapäivä läksyjen sijasta kahlaten loskassa ja kuunnellen rakkaan ihmisen tarinointia.
Osa 24 – Tämä saa minut itkemään
Kun on ilta ja olen yksin ja mietin asioita, joihin en voi vaikuttaa ja jotka varmasti ovat tosia.
Osa 25 – Jos saisin toivoa mitä vain
En osaisi valita.
Osa 26 – Pelkään
Tuntematonta. Niin sanon aina. En oikeastaan pelkää [tulevia] asioita, vaan sitä miten ne vaikuttavat ja milloin ne tapahtuvat.
Osa 27 – Suosikkipaikkani
Leirisaari. Ja tietysti Helsinki. Leirillä aika on pysähtynyt, mikään ei tuoksu paremmalta kuin saunanlämmitys tai takki, jonka kanssa on istuttu nuotiolla viikko. On ihanaa olla metsässä hyvällä säällä ja vielä mielenkiintoisempaa, jos sää on karmea.
Osa 28 – Ikävöin
Poikaystävääni. Ja siskoani, ja niitä ystäviä, joita en ole nähnyt pitkiin aikoihin.
Osa 29 – Tähän pyrin
Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on "jäädä maailmanhistoriaan", mutta kyllä vähempikin riittää. Haluan oppia kirjoittamaan ja kirjoittaa jotakin, jota joku muukin pitää hyvänä tekstinä.
Osa 30 – Soittolistallani
Kuuntelen mp3-soitintani aina sekoituksella. Siellä on punkkia ja iskelmää, lähinnä jo aimemin mainittuja Ultra Brata ja SMG:tä, hyvin sekalainen kokoelma.
Osa 31 – Viimeinen hetki josta haluan tässä kertoa
Poikaystäväni osti minulle ruusun, piilotti sitä puolitoista vuorokautta ja antoi vasta juuri oikeani päivänä :)
Eiköhän kaikilla ihmisillä ole näitä monta? Yksi niistä on ensimmäinen yöleiri, jossa olin ohjaajana - se tulee vieläkin mieleen varsin usein. Sen miten yöllä kaikki oli lopultakin hyvin, miten halasimme toisiamme ja tuijotimme nuotiotuleen ja olimme väsyneitä ja onnellisia, yhdessä.
Osa 22 – Paras muisto viime kesältä
Loman hetkissä ei ole ylivoimaisesti parasta, mutta loppukesällä olin hyvin hyvin onnellinen kahdestaan ihmisten keskellä kaupungin hämärässä. Joku soitti jazzia.
Osa 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Ystävät. Ei tietenkään aina, mutta hyvin usein. On hienoa viettää iltapäivä läksyjen sijasta kahlaten loskassa ja kuunnellen rakkaan ihmisen tarinointia.
Osa 24 – Tämä saa minut itkemään
Kun on ilta ja olen yksin ja mietin asioita, joihin en voi vaikuttaa ja jotka varmasti ovat tosia.
Osa 25 – Jos saisin toivoa mitä vain
En osaisi valita.
Osa 26 – Pelkään
Tuntematonta. Niin sanon aina. En oikeastaan pelkää [tulevia] asioita, vaan sitä miten ne vaikuttavat ja milloin ne tapahtuvat.
Osa 27 – Suosikkipaikkani
Leirisaari. Ja tietysti Helsinki. Leirillä aika on pysähtynyt, mikään ei tuoksu paremmalta kuin saunanlämmitys tai takki, jonka kanssa on istuttu nuotiolla viikko. On ihanaa olla metsässä hyvällä säällä ja vielä mielenkiintoisempaa, jos sää on karmea.
Osa 28 – Ikävöin
Poikaystävääni. Ja siskoani, ja niitä ystäviä, joita en ole nähnyt pitkiin aikoihin.
Osa 29 – Tähän pyrin
Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on "jäädä maailmanhistoriaan", mutta kyllä vähempikin riittää. Haluan oppia kirjoittamaan ja kirjoittaa jotakin, jota joku muukin pitää hyvänä tekstinä.
Osa 30 – Soittolistallani
Kuuntelen mp3-soitintani aina sekoituksella. Siellä on punkkia ja iskelmää, lähinnä jo aimemin mainittuja Ultra Brata ja SMG:tä, hyvin sekalainen kokoelma.
Osa 31 – Viimeinen hetki josta haluan tässä kertoa
Poikaystäväni osti minulle ruusun, piilotti sitä puolitoista vuorokautta ja antoi vasta juuri oikeani päivänä :)
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Kesäfiiliksiä
Kohta on kesä, ja kesälomasuunnitelmia lukkoon lyödessä mieleeni on muistunut paljon kivaa viime kesältä. Hyvää alkavaa kevättä näiden kuvien mukana, kiinalaisten mielestähän on ollut kevät jo kuukauden verran ja maaliskuu taitaa meilläkin merkata kevättä.
I.
Pelaamme korttia bussin käytävällä: kaksi istuu vastakkain lattialla, kaksi samoin vastakkain penkeillä. Välillä vilkuilemme ulos, maisema muuttuu harvoin: bussi kulkee ylös alas vaaroja, tie on suora eikä kuitenkaan. Opettaja taapustaa sukkasiltaan bussin takaosasta ja haluaa meidän ohitsemme, ennen kuin ehdimme väistää, hän tyynesti kiipeää pelipaikkamme yli penkkejä apunaan käyttäen. Bussi kulkee ylös alas, pikku hiljaa alkaa väsyttää. On myöhä, sen näkee vain kellosta koska aurinko huijaa.
II.
Koetamme maanitella lapsia: tyttö voi olla myös pojan pari, ei se haittaa. Juoksemme puistossa ympyrää, parit vaihtuvat ja me melkein-aikuisetkin nauramme. Yhtäkkiä huomaan seisovani ohjaajatoverini kanssa käsi kädessä ihan niin kuin ennen, joskus kauan sitten. Enkä tiedä onko se hassua siksi, että siitä on niin kauan vai siksi, ettei se tunnu erikoiselta. Seison tammien alla käsi ystäväni kädessä, aurinko paistaa.
III.
Kävelen paljain jaloin kauppaan, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Asvaltti on kylmää, sataa vettä ja kannattelen helmojani etteivät ne kastuisi.
IV.
Pelaamme korttia, eri ihmisten kanssa kuin yleensä, ja unohdamme tehdä päivällistä. Vietämme juhannusta paikassa jossa ei sada, syömme vuorotellen papukeittoa ja pitahayoja tai homejuustoa. Tulemme saunasta salapolkua, on pehmeää ja hämärää ja unohdan pelätä metsää.
V.
Syntymäpäivänäni olen yksin mökillä. Luen Tarua sormusten herrasta, ensimmäistä kertaa vasta nyt ja kirjoitan päiväkirjaan pitkästi vaikkei ole tapahtunut oikeastaan mitään.
VI.
Poika ei soinnu lempikahvilaani. Hän katselee seiniä epäillen ja ihmetellen, juo kaakaonsa nopeasti. Se on vähän surullista, kaikki on muuten hyvin mutta hän ei viihdy kantapaikassani. Lähdemme pian, kävelemme tuntemattomia katuja käsi kädessä ja puhumme turhista asioista. Jälkikäteen luen lehdestä, että oli myrsky. En huomannut.
I.
Pelaamme korttia bussin käytävällä: kaksi istuu vastakkain lattialla, kaksi samoin vastakkain penkeillä. Välillä vilkuilemme ulos, maisema muuttuu harvoin: bussi kulkee ylös alas vaaroja, tie on suora eikä kuitenkaan. Opettaja taapustaa sukkasiltaan bussin takaosasta ja haluaa meidän ohitsemme, ennen kuin ehdimme väistää, hän tyynesti kiipeää pelipaikkamme yli penkkejä apunaan käyttäen. Bussi kulkee ylös alas, pikku hiljaa alkaa väsyttää. On myöhä, sen näkee vain kellosta koska aurinko huijaa.
II.
Koetamme maanitella lapsia: tyttö voi olla myös pojan pari, ei se haittaa. Juoksemme puistossa ympyrää, parit vaihtuvat ja me melkein-aikuisetkin nauramme. Yhtäkkiä huomaan seisovani ohjaajatoverini kanssa käsi kädessä ihan niin kuin ennen, joskus kauan sitten. Enkä tiedä onko se hassua siksi, että siitä on niin kauan vai siksi, ettei se tunnu erikoiselta. Seison tammien alla käsi ystäväni kädessä, aurinko paistaa.
III.
Kävelen paljain jaloin kauppaan, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Asvaltti on kylmää, sataa vettä ja kannattelen helmojani etteivät ne kastuisi.
IV.
Pelaamme korttia, eri ihmisten kanssa kuin yleensä, ja unohdamme tehdä päivällistä. Vietämme juhannusta paikassa jossa ei sada, syömme vuorotellen papukeittoa ja pitahayoja tai homejuustoa. Tulemme saunasta salapolkua, on pehmeää ja hämärää ja unohdan pelätä metsää.
V.
Syntymäpäivänäni olen yksin mökillä. Luen Tarua sormusten herrasta, ensimmäistä kertaa vasta nyt ja kirjoitan päiväkirjaan pitkästi vaikkei ole tapahtunut oikeastaan mitään.
VI.
Poika ei soinnu lempikahvilaani. Hän katselee seiniä epäillen ja ihmetellen, juo kaakaonsa nopeasti. Se on vähän surullista, kaikki on muuten hyvin mutta hän ei viihdy kantapaikassani. Lähdemme pian, kävelemme tuntemattomia katuja käsi kädessä ja puhumme turhista asioista. Jälkikäteen luen lehdestä, että oli myrsky. En huomannut.
lauantai 25. helmikuuta 2012
Lisää surullisia aiheita - Eutanasia
Minulla menee kaikin puolin hyvin: silti tänne kertyy tekstiä luokkaan "ahdistus". Ehkä olen liian suomalainen, että osaisin kirjoittaa Ilosta ja Onnesta.
Olen pitänyt itsemurhaa aina vääränä ratkaisuna, ja vastustanut eutanasiaakin useimmissa tapauksissa (jälkimmäistä tosin olen pohtinut hyvin vähän). Itsemurha johtuu mielenterveyden heittelyistä ja/tai päihteistä lähes aina, ja molemmille syille voi tehdä jotakin. Kuolema poistaa ne, mutta niin lääketieteellinen hoitokin yleensä. Nämä ovat siis mielipiteitäni, tietoa minulla ei ole juurikaan. Minulle tyypillisiä huonosti perusteltuja ehdottomia mielipiteitä.
Jokin aika sitten tajusin olevani väärässä. Lähipiirissäni on ihminen, joka on psyykkisesti ja fyysisesti sairas eikä parane koskaan kummastakaan. Menee vain huonommaksi ja huonommaksi.
En voi kieltää häntä kuolemasta. Itsemurha ei ole ratkaisu, jos tyttöystävä jättää tai menettää työpaikan, mutta on tilanteita joissa toivoa ei ole.
Ihmisarvoisen elämän, kuten sanotaan, eläminen loppuun asti ei ole mahdollista kaikille.
En voi tuomita häntä, jos hän päättää olla elämättä enää pidemmälle. Se on surullista, mutta niin se on.
Olen pitänyt itsemurhaa aina vääränä ratkaisuna, ja vastustanut eutanasiaakin useimmissa tapauksissa (jälkimmäistä tosin olen pohtinut hyvin vähän). Itsemurha johtuu mielenterveyden heittelyistä ja/tai päihteistä lähes aina, ja molemmille syille voi tehdä jotakin. Kuolema poistaa ne, mutta niin lääketieteellinen hoitokin yleensä. Nämä ovat siis mielipiteitäni, tietoa minulla ei ole juurikaan. Minulle tyypillisiä huonosti perusteltuja ehdottomia mielipiteitä.
Jokin aika sitten tajusin olevani väärässä. Lähipiirissäni on ihminen, joka on psyykkisesti ja fyysisesti sairas eikä parane koskaan kummastakaan. Menee vain huonommaksi ja huonommaksi.
En voi kieltää häntä kuolemasta. Itsemurha ei ole ratkaisu, jos tyttöystävä jättää tai menettää työpaikan, mutta on tilanteita joissa toivoa ei ole.
Ihmisarvoisen elämän, kuten sanotaan, eläminen loppuun asti ei ole mahdollista kaikille.
En voi tuomita häntä, jos hän päättää olla elämättä enää pidemmälle. Se on surullista, mutta niin se on.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Koulukiusaaminen
Fiksua käyttää hiihtoloma penkomalla internetistä tutkimuksia koulukiusaamisesta. Harkitsen sitä aiheekseni kouluprojektiin, siksi innokas googlailu. Muistan pitkästä aikaa asioita, joita olen luullut unohtaneeni, enkä pidä niistä. Makaan valveilla ja mietin.
Eivätkä minun haavani edes ole syviä. Minulla oli aina kavereita, minua ei lyöty, en ollut ilmaa luokkatovereilleni. Silti.
Stakesin tekemän turkimuksen (=laajimman suomalaisen) mukaan noin 35 prosenttia yläasteikäisistä on tullut kiusatuksi kysytyn lukukauden aikana. Kolmekymmentäviisi! Entä koko kouluaikana? Eikö kukana uskalla kysyä, kuinka montaa on ainakin joskus kiusattu?
Ja makaan valveilla ja mietin, mihin kaikkeen se vaikuttaa. Tuntuu, että nuorison valtakulttuurin ulkopuolisista ihmisistä lähes jokainen on tullut kiusatuksi. Siksikö, että he poikkesivat massasta jo varhain? Vai ovatko he pudonneet/hypänneet valtakulttuurista juuri siksi, että heitä on kiusattu?
Ei tästä voi kirjoittaa järkevästi. En osaa, ei kukaan varmaan osaa. Kirjoitin kerran lehteen kiusaamisesta, kaivoin vanhan tekstini tänään esiin. Voi, kuinka naiivi ja turha ja lapsellinen se olikaan! Silti: se on niitä tekstejä joista olen ylpeä. En ehkä koskaan kerro, kenelle sen kirjoitin, silti se on lahja hänelle.
Eivätkä minun haavani edes ole syviä. Minulla oli aina kavereita, minua ei lyöty, en ollut ilmaa luokkatovereilleni. Silti.
Stakesin tekemän turkimuksen (=laajimman suomalaisen) mukaan noin 35 prosenttia yläasteikäisistä on tullut kiusatuksi kysytyn lukukauden aikana. Kolmekymmentäviisi! Entä koko kouluaikana? Eikö kukana uskalla kysyä, kuinka montaa on ainakin joskus kiusattu?
Ja makaan valveilla ja mietin, mihin kaikkeen se vaikuttaa. Tuntuu, että nuorison valtakulttuurin ulkopuolisista ihmisistä lähes jokainen on tullut kiusatuksi. Siksikö, että he poikkesivat massasta jo varhain? Vai ovatko he pudonneet/hypänneet valtakulttuurista juuri siksi, että heitä on kiusattu?
Ei tästä voi kirjoittaa järkevästi. En osaa, ei kukaan varmaan osaa. Kirjoitin kerran lehteen kiusaamisesta, kaivoin vanhan tekstini tänään esiin. Voi, kuinka naiivi ja turha ja lapsellinen se olikaan! Silti: se on niitä tekstejä joista olen ylpeä. En ehkä koskaan kerro, kenelle sen kirjoitin, silti se on lahja hänelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
