perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kesäfiiliksiä

Kohta on kesä, ja kesälomasuunnitelmia lukkoon lyödessä mieleeni on muistunut paljon kivaa viime kesältä. Hyvää alkavaa kevättä näiden kuvien mukana, kiinalaisten mielestähän on ollut kevät jo kuukauden verran ja maaliskuu taitaa meilläkin merkata kevättä.

I.
Pelaamme korttia bussin käytävällä: kaksi istuu vastakkain lattialla, kaksi samoin vastakkain penkeillä. Välillä vilkuilemme ulos, maisema muuttuu harvoin: bussi kulkee ylös alas vaaroja, tie on suora eikä kuitenkaan. Opettaja taapustaa sukkasiltaan bussin takaosasta ja haluaa meidän ohitsemme, ennen kuin ehdimme väistää, hän tyynesti kiipeää pelipaikkamme yli penkkejä apunaan käyttäen. Bussi kulkee ylös alas, pikku hiljaa alkaa väsyttää. On myöhä, sen näkee vain kellosta koska aurinko huijaa.

II.
Koetamme maanitella lapsia: tyttö voi olla myös pojan pari, ei se haittaa. Juoksemme puistossa ympyrää, parit vaihtuvat ja me melkein-aikuisetkin nauramme. Yhtäkkiä huomaan seisovani ohjaajatoverini kanssa käsi kädessä ihan niin kuin ennen, joskus kauan sitten. Enkä tiedä onko se hassua siksi, että siitä on niin kauan vai siksi, ettei se tunnu erikoiselta. Seison tammien alla käsi ystäväni kädessä, aurinko paistaa.

III.
Kävelen paljain jaloin kauppaan, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Asvaltti on kylmää, sataa vettä ja kannattelen helmojani etteivät ne kastuisi.

IV.
Pelaamme korttia, eri ihmisten kanssa kuin yleensä, ja unohdamme tehdä päivällistä. Vietämme juhannusta paikassa jossa ei sada, syömme vuorotellen papukeittoa ja pitahayoja tai homejuustoa. Tulemme saunasta salapolkua, on pehmeää ja hämärää ja unohdan pelätä metsää.

V.
Syntymäpäivänäni olen yksin mökillä. Luen Tarua sormusten herrasta, ensimmäistä kertaa vasta nyt ja kirjoitan päiväkirjaan pitkästi vaikkei ole tapahtunut oikeastaan mitään.

VI.
Poika ei soinnu lempikahvilaani. Hän katselee seiniä epäillen ja ihmetellen, juo kaakaonsa nopeasti. Se on vähän surullista, kaikki on muuten hyvin mutta hän ei viihdy kantapaikassani. Lähdemme pian, kävelemme tuntemattomia katuja käsi kädessä ja puhumme turhista asioista. Jälkikäteen luen lehdestä, että oli myrsky. En huomannut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti