kesti kauan ymmärtää mikä se tunne on
kun kävelee Rautatiekatua ja askel kevenee
kun tuntuu vatsassa asti hassulta
kun liikennevalot ovat aina liian hitaat
ja sitten onkin jo melkein pakko juosta
sehän on tietysti rakkautta
ihan tavallisen näköinen talo ja ovi
eikä sisälläkään oikeastaan
ole kovin kummallista
mutta minä hymyilen niin kuin rakastetulle hymyillään
heitän takkini tuolille
pyydän kupillisen teetä, jolla on kiinalainen nimi
uppoan kahvilan pehmeään syliin
olen kotona
- -
Pitkästä aikaa runotorstai. On minulla kotikin, eikä täällä ole kauheaa tai mitään sellaista - silti usein tuntuu että oikeasti kotini on muualla. Yksi paikoista, jossa ainja olen kotonani on Kahvila Soihtu Töölössä. En kuulu sen vakiojengiin, käyn siellä harvoin, mutta silti: se on vaan maailman parhaita paikkoja.
perjantai 4. marraskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minunkin kotimatkani tuntuu tuollaiselta. Voin mennä kahvilaan tai kävellä kotiin asti näissä tunnelmissa.
VastaaPoistaJohanna (www.kyhhays.blogspot.com - en jostain syystä pääse kirjautumaan kommentoidakseni...)