En pidä nationalismista

Oli hyvin vähällä, etten päässyt maanantaiaamuna kouluun asti tietämättä mitään Sen JääkiekkoOttelun Tuloksista. Luin Hesaristaulkomaansivuja , meinasin myöhästyä sen vuoksi. Al-Nakba-päivänä ('katastrofi', Israelin perustamisen vuosipäivä palestiinalaisille) oli taas kerran mellakoitu, mielenosoittajia ammuttu hengiltä. Syyriasta kuului ihan yhtä huonoa, pääotsikkona B-osassa oli jotain ihan mieletöntä - Ranskan presidenttivaaliehdokas yritti raiskata hotellisiivoojan. Valtavasti uutisia, jotka ovat paljon tärkeämpiä.

Olen joskus miettinyt, että olisi ollut hauskaa muistaa vuodesta -95 jotain, muistaa kaduilla juhlivat ihmiset ja soivat autontorvet. Nyt ei jaksa kyllä suoraan sanottuna kiinnostaa pätkääkään. En osaa edes sanoa miksi. (Siitä ei ole montaa vuotta, kun olen katsellut itsekin loppuottelumatseja)

Satatuhatta ihmistä juhli kaduilla jotain niin merkityksetöntä. Miksi?

Mitä maamme/maailmamme politiikassa pitäisi tapahtua, että satatuhatta vaivautuisi kaduille? En keksi mitään. Huokaus.

Hesarissa oli kirja-arvostelu tietoteoksesta, jossa pohditaan lippusymboliikan, sotien ja nationalismin suhdetta. Isäni jäi laillani pohtimaan juttua. "Ehkä nykyään ei tarvita sotia, kun on noita urheilujuttuja." Nationalismi kun on tullut jäädäkseen.

Mitä nationalismi on? Miksi on niin hienoa, että nimenomaan meidän maamme tekee jotakin?

Olen lukenut elämässäni yhden pamflettikirjan. Linkolaa. Siitä opin nationalismin vaarallisuutta, muistan miltä tuntui silmien aukeaminen junamatkalla Järvenpäähän.

Me olemme kaikki ihmisiä, se on tärkeää. Eurooppalaisuus, suomalaisuus, kaikki se on sivuseikkoja.