Luin tämän blogini aloitustekstin. Olen kirjoittanut sen ollessani neljätoista. Siitä on ikuisuus! Tämä lienee pitkäikäisin kotisivu/blogiprojektini koskaan. Sisältökin on muuttunut, ah niin naivit 'esseet' ovat vähentyneet, liian nopeasti kirjoitettuja runoja on tullut hirveästi.
Olen kaksi vuotta vanhempi kuin blogia aloittaessa. En enää haaveile kuvataidelukiosta enkä Taikista (eipä sitä kouluakaan varsinaisesti enää ole). Sen sijaan kirjoittaminen on oikeasti alkanut kiehtoa ammattina. Olen kirjoittanut melkein 10000 sanaa ensimmäistä romaaniani (tosin en kuukauden sisällä sanaakaan...), kääntänyt muutamia runoja ja saanut uuden rohkaisevan äidinkielen opettajan. Esimerkiksi, toki muutakin on tapahtunut. Itse asiassa hyvin paljon muuta. Suruvaipan siipien reunassa on häivähdys sitruunaperhosta: minä pidän siitä, miltä tuntuu kun sattuu vähäsen. Kovasti ei ole onneksi sattunut, vieläkään.
En edelleenkään siedä kritiikkiä, se polttaa ja tuntuu pahalta. Toisaalta kympin saaminen jokaikisestä, huonostakin, kouluesseestä on melkein yhtä ikävää. Pitäisi opetella jonkinlaista tasapainoa, ja ehkä etsiä muitakin väyliä saada kritiikkiä. Uskaltaa kommentoida muiden blogeihin ja mainostaa omaa - se että kuvittelen kirjoittavani anonyymisti, tarkoittaa etten ole jakanut osoitetta ympäri nettiä enkä oikeille tutuille.
Minbun oli ehkä tarkoitus esitellä itseäni fiksummin kuin kaksi vuotta sitten, mutta ei tapahtunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti