Enpä olekaan pitkään aikaan listannut elämäni tärkeitä asioita tuon otsikon alle.
Luulin pitkään, etten pidä tanssista. Koulun liikuntatunneilla tanssi oli sellaista kuin musiikkivideoissa, modernia yksilöurheilua moderniin musiikkiin. En pidä yksilöurheilusta enkä suurimmasta osasta nyky-popmusiikkia. En ehtinyt oppia askelia enkä pysynyt rytmissä. Tunsin katseet selässäni, kuvittelin kaikkien näkevän virheeni. Tanssittiin koulussa pari kertaa perinteisempiäkin tansseja, mutta ala-asteella kansantanssi ja wanhat tanssit olivat kamalia, koska niissä piti koskea poikiin.
Muistan, miten nurmi oli vihreää ja aurinko paistoi, kun pääsin ensimmäistä kertaa tanssimaan keskiaikatansseja. Muistan, miltä tuntui kun musiikki alkoi soida. En ollut koskaan kuullut keskiaikaista musiikkia. En ollut koskaan tanssinut keskiaikaisia tansseja. Rakastin sitä musiikkia heti.
Keskiaikatanssien askeleet ovat hyvin helpot (tai siis, helpot tanssit ovat todella helppoja, vaikeita en ole opetellut), ja mikä tärkeintä, niitä ei tanssita yksin. Muodostelma on tyypillisesti piiri, sola, tai parijono, aina on joku vieressä tai edessä josta ottaa mallia, kun ei muista. En ole hyvä tanssija, sen tiedän, mutta olen oppinut tanssimaan virheitteni yli.
Tärkeintä on päätyä askelkuvion lopuksi oikeaan paikkaan suunnilleen oikeaan aikaan. Ja pitää hauskaa samalla. En ole aiemmin ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat rakastavansa tanssia: mikä siinä muka on niin erikoista? Mutta nyt olen löytänyt "oman tanssini",ja kyllä: rakastan tanssia. En osaa kirjoittaa siitä, se on liikettä eikä liikettä voi tavoittaa sanoilla.
Loppuun vielä jonkinlainen esimerkki keskiaikatanssista, tai ainakin jostakin historiallisesta tanssista. (Keskiaikatanssien sijana puhutaan yleensä "historiallisista tansseista", koska niiden lisäksi tanssitaan paljon uudempiakin tansseja) Youtuben ihmemaasta löytyy kasapäin videoita, tuossa yhdistyi jonkinmoinen kuvanlaatu kelvolliseen äänenlaatuun.
tiistai 22. toukokuuta 2012
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Eurooppa-päivänä 67 vuotta jälkeen Saksan antautumisen
Istuin tänään bussissa matkalla Vii Voan-kauppaan - taitaapi olla Helsingin isoin tai ainakin arvostetuin aasialaisen ruuan kauppa. Minulla oli ostoslistakin: kolme purkkia kookosvettä, limu ja nuudeleita, ei mitään kovin ihmeellistä. En osaa kokata erityisen hyvin, enkä tiedä puolistakaan sen kaupan ruuista, että mitä niillä pitäisi tehdä.
Edessäni istuvat ikäiseni tytöt juttelivat kaikenlaista, kuuntelin puolella korvaa. Matkan varrella ikkunasta he näkivät erään Vii Voanin pikkusisaren: 'Kiinalaisen elintarvike kaupan'. "Olisi hauskaa mennä tuollaiseen joskus", toinen sanoi, toinen oli samaa mieltä.
Me elämme eri maailmoissa. Minä ja nuo tytöt, ja toki kaikki muutkin ihmiset. Jotenkin tajusin sen hyvin selvästi tänä iltapäivänä.
Halusin kertoa tästä, oli siinä järkeä tai ei.
Edessäni istuvat ikäiseni tytöt juttelivat kaikenlaista, kuuntelin puolella korvaa. Matkan varrella ikkunasta he näkivät erään Vii Voanin pikkusisaren: 'Kiinalaisen elintarvike kaupan'. "Olisi hauskaa mennä tuollaiseen joskus", toinen sanoi, toinen oli samaa mieltä.
Me elämme eri maailmoissa. Minä ja nuo tytöt, ja toki kaikki muutkin ihmiset. Jotenkin tajusin sen hyvin selvästi tänä iltapäivänä.
Halusin kertoa tästä, oli siinä järkeä tai ei.
torstai 3. toukokuuta 2012
Tyttö ja poika (nyt runona)
Auringonpaiste avonaisesta akkunasta
annan anteeksi aamulle
aikaisemmin, aina aikaisemmin aukeavalle aamulle
- -
poika: minä rakastan
hymyäsi joka kerta
silloinkin
kun naurat vitseille
jotka kertovat minusta
tyttö: minä rakastan
selkääsi ja miettimään painuvaa päätäsi
silloinkin
kun pelaat shakkia
etkä huomaa minua
poika: "rakkaani, sinä olet täydellinen"
tyttö: rakkaani,
juuri epätäydellisenä
olet täydellinen
- -
Runotorstai pitkästä aikaa. Ensimmäinen runo tämän viikon haasteeseen, kuten lukijat varmaan huomasivatkin, samaa alkukirjainta oli tarkoitus pyöritellä. Käytin tuohon hieman liian vähän aikaa, mutta menköön.
Viime viikon ideaan, josta toinen ylläolevista runo on tehty, ihastuin. Tarkoitus oli kasata runo jonkun yleisen blogin ohjaavan hakusanan perusteella. Jos ei lasketa blogini nimellä tehtyjä hakuja, hämmentävää kyllä "tyttö ja poika" on yleisin hakusana (vanha novellini kyseisellä otsikolla saatta olla syy, vaikken kyllä tiedä miksi). Myös kaikenlaisilla Japani-haui'illa on blogiini päädytty.
"Rakkaani, sinä olet täydellinen" on jae Laulujen laulusta, en jaksa tarkistaa mistä kohtaa tarkemmin. Se siteerattiin minulle, ja se lienee ainoa raamatunkohta jonka tarkan sanamuodon muistan. Ohos.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
1 + 1 < 3
Unohdin toivottaa hyvää vappua eilen. Pahoitteluni!
Eräänä päivänä poikaystäväni laskeskeli ääneen tavalla, jota en ollut itse tajunnut ajatella. Tavallisessa suomalaisessa lukiossa on kolme pakollista kurssia uskontoa ja fysiikkaa yksi. Kemiaa, toista perinteistä matemaattista luonnontiedettä siihen päälle toinen kurssi.
Minusta se on hirvittävän surullista.
En tiedä uskontotunneista juuri mitään, olen ollut elämänkatsomustiedossa aina, joten en vaivaudu puuttumaan tarkemmin uskonnonopetukseen. Ja sanon vain sivulauseena, että et:ssä ei opi juuri mitään, se on oppiaineena turha. En ole vielä tavannut asiantuntevaa aineen opettajaa, ja kaikki järkevät sisällöt käsitellään myös muissa aineissa (viimeistään lukiossa). Miksi olen et:n nimissä mm. katsonut videota Tove Janssonista, kuunnellut yhden et-opettajistani 40 minuuttia kestävää esittelyä, oppinut tuplana filosofian ensimmäisen kurssin ja piirtänyt liikenneturvallisuusjulisteen?
Kukaan ei uskalla 2010-luvun Suomessa sanoa, että olisi aika lopettaa uskonnonopetus pakollisena kouluaineena. Tai ainakin vähentää sitä tai koota se kaikille yhteisen, (sisällöltään ja opettajakoulutukseltaan) järkeistetyn elämänkatsomustiedon alle.
Suostun opiskelemaan kirkollishistoriaa yleissivistyksen nimissä vaikka historian tunneilla, jos se on kynnyskysymys, ja kyllä murrosikäiset oppivat ne etiikka-asiatkin, jotka kuulemma kuuluvat opetussuunnitelmaan, jossain ihan muualla kuin koulussa.
Mitä koulujen uskonnonopetus antaa lapsille? Mitä se antaa nuorille? Mitä se antaa yhteiskunnallemme?
Eräänä päivänä poikaystäväni laskeskeli ääneen tavalla, jota en ollut itse tajunnut ajatella. Tavallisessa suomalaisessa lukiossa on kolme pakollista kurssia uskontoa ja fysiikkaa yksi. Kemiaa, toista perinteistä matemaattista luonnontiedettä siihen päälle toinen kurssi.
Minusta se on hirvittävän surullista.
En tiedä uskontotunneista juuri mitään, olen ollut elämänkatsomustiedossa aina, joten en vaivaudu puuttumaan tarkemmin uskonnonopetukseen. Ja sanon vain sivulauseena, että et:ssä ei opi juuri mitään, se on oppiaineena turha. En ole vielä tavannut asiantuntevaa aineen opettajaa, ja kaikki järkevät sisällöt käsitellään myös muissa aineissa (viimeistään lukiossa). Miksi olen et:n nimissä mm. katsonut videota Tove Janssonista, kuunnellut yhden et-opettajistani 40 minuuttia kestävää esittelyä, oppinut tuplana filosofian ensimmäisen kurssin ja piirtänyt liikenneturvallisuusjulisteen?
Kukaan ei uskalla 2010-luvun Suomessa sanoa, että olisi aika lopettaa uskonnonopetus pakollisena kouluaineena. Tai ainakin vähentää sitä tai koota se kaikille yhteisen, (sisällöltään ja opettajakoulutukseltaan) järkeistetyn elämänkatsomustiedon alle.
Suostun opiskelemaan kirkollishistoriaa yleissivistyksen nimissä vaikka historian tunneilla, jos se on kynnyskysymys, ja kyllä murrosikäiset oppivat ne etiikka-asiatkin, jotka kuulemma kuuluvat opetussuunnitelmaan, jossain ihan muualla kuin koulussa.
Mitä koulujen uskonnonopetus antaa lapsille? Mitä se antaa nuorille? Mitä se antaa yhteiskunnallemme?
torstai 19. huhtikuuta 2012
Kunpa oppisin
Haluaisin oppia olemaan juoksematta bussiin jos seuraava lähtee viidessä minuutissa
Haluaisin oppia jättämään puhelimen soimaan kun minua ei huvita vastata
oppia pyöräilemään kiroilematta
oppia väistämään kadulla kulkijoita, antaa heidän olla kiireisempiä
oppia sietämään niitä, jotka ovat eri mieltä tärkeistä asioista
oppia olemaan vihaamatta bussien kiertotiereittejä
vihaamatta kieltoja
vihaamatta aikaa joka loppuu kesken
oppia tekemään ajoissa koulutyöt ja kaikki muukin
oppia valittamaan vähemmän
Haluaisin oppia suhtautumaan maailmaan niin, ettei minun tarvitsisi valittaa.
Maailma, kyllä minä oikeasti pidän sinusta.
Haluaisin oppia jättämään puhelimen soimaan kun minua ei huvita vastata
oppia pyöräilemään kiroilematta
oppia väistämään kadulla kulkijoita, antaa heidän olla kiireisempiä
oppia sietämään niitä, jotka ovat eri mieltä tärkeistä asioista
oppia olemaan vihaamatta bussien kiertotiereittejä
vihaamatta kieltoja
vihaamatta aikaa joka loppuu kesken
oppia tekemään ajoissa koulutyöt ja kaikki muukin
oppia valittamaan vähemmän
Haluaisin oppia suhtautumaan maailmaan niin, ettei minun tarvitsisi valittaa.
Maailma, kyllä minä oikeasti pidän sinusta.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Fyysikon laulu
Kunpa osaisin kertoa sinulle luonnonlaeista
selittäisin miten
planeetat kiertävät aurinkoa
kertoisin painovoimasta
ja selvittäisin elektronien kaikki liikkeet
kunpa osaisin selittää
milloin inertia syntyi
ja miksi valonnopeus on mitä on
minkä vuoksi luonto
rakastaa kultaista leikkausta
miten punainen valoa katoaa valtamerissä
ja miksi hiukkasilla on massa
kunpa osaisin kertoa miten rakastan sinua
selittäisin miten
planeetat kiertävät aurinkoa
kertoisin painovoimasta
ja selvittäisin elektronien kaikki liikkeet
kunpa osaisin selittää
milloin inertia syntyi
ja miksi valonnopeus on mitä on
minkä vuoksi luonto
rakastaa kultaista leikkausta
miten punainen valoa katoaa valtamerissä
ja miksi hiukkasilla on massa
kunpa osaisin kertoa miten rakastan sinua
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Esittelyä lisää (koska en jaksa kirjoittaa järkevääkään)
Osa 21 – Ikimuistoinen tapahtuma
Eiköhän kaikilla ihmisillä ole näitä monta? Yksi niistä on ensimmäinen yöleiri, jossa olin ohjaajana - se tulee vieläkin mieleen varsin usein. Sen miten yöllä kaikki oli lopultakin hyvin, miten halasimme toisiamme ja tuijotimme nuotiotuleen ja olimme väsyneitä ja onnellisia, yhdessä.
Osa 22 – Paras muisto viime kesältä
Loman hetkissä ei ole ylivoimaisesti parasta, mutta loppukesällä olin hyvin hyvin onnellinen kahdestaan ihmisten keskellä kaupungin hämärässä. Joku soitti jazzia.
Osa 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Ystävät. Ei tietenkään aina, mutta hyvin usein. On hienoa viettää iltapäivä läksyjen sijasta kahlaten loskassa ja kuunnellen rakkaan ihmisen tarinointia.
Osa 24 – Tämä saa minut itkemään
Kun on ilta ja olen yksin ja mietin asioita, joihin en voi vaikuttaa ja jotka varmasti ovat tosia.
Osa 25 – Jos saisin toivoa mitä vain
En osaisi valita.
Osa 26 – Pelkään
Tuntematonta. Niin sanon aina. En oikeastaan pelkää [tulevia] asioita, vaan sitä miten ne vaikuttavat ja milloin ne tapahtuvat.
Osa 27 – Suosikkipaikkani
Leirisaari. Ja tietysti Helsinki. Leirillä aika on pysähtynyt, mikään ei tuoksu paremmalta kuin saunanlämmitys tai takki, jonka kanssa on istuttu nuotiolla viikko. On ihanaa olla metsässä hyvällä säällä ja vielä mielenkiintoisempaa, jos sää on karmea.
Osa 28 – Ikävöin
Poikaystävääni. Ja siskoani, ja niitä ystäviä, joita en ole nähnyt pitkiin aikoihin.
Osa 29 – Tähän pyrin
Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on "jäädä maailmanhistoriaan", mutta kyllä vähempikin riittää. Haluan oppia kirjoittamaan ja kirjoittaa jotakin, jota joku muukin pitää hyvänä tekstinä.
Osa 30 – Soittolistallani
Kuuntelen mp3-soitintani aina sekoituksella. Siellä on punkkia ja iskelmää, lähinnä jo aimemin mainittuja Ultra Brata ja SMG:tä, hyvin sekalainen kokoelma.
Osa 31 – Viimeinen hetki josta haluan tässä kertoa
Poikaystäväni osti minulle ruusun, piilotti sitä puolitoista vuorokautta ja antoi vasta juuri oikeani päivänä :)
Eiköhän kaikilla ihmisillä ole näitä monta? Yksi niistä on ensimmäinen yöleiri, jossa olin ohjaajana - se tulee vieläkin mieleen varsin usein. Sen miten yöllä kaikki oli lopultakin hyvin, miten halasimme toisiamme ja tuijotimme nuotiotuleen ja olimme väsyneitä ja onnellisia, yhdessä.
Osa 22 – Paras muisto viime kesältä
Loman hetkissä ei ole ylivoimaisesti parasta, mutta loppukesällä olin hyvin hyvin onnellinen kahdestaan ihmisten keskellä kaupungin hämärässä. Joku soitti jazzia.
Osa 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Ystävät. Ei tietenkään aina, mutta hyvin usein. On hienoa viettää iltapäivä läksyjen sijasta kahlaten loskassa ja kuunnellen rakkaan ihmisen tarinointia.
Osa 24 – Tämä saa minut itkemään
Kun on ilta ja olen yksin ja mietin asioita, joihin en voi vaikuttaa ja jotka varmasti ovat tosia.
Osa 25 – Jos saisin toivoa mitä vain
En osaisi valita.
Osa 26 – Pelkään
Tuntematonta. Niin sanon aina. En oikeastaan pelkää [tulevia] asioita, vaan sitä miten ne vaikuttavat ja milloin ne tapahtuvat.
Osa 27 – Suosikkipaikkani
Leirisaari. Ja tietysti Helsinki. Leirillä aika on pysähtynyt, mikään ei tuoksu paremmalta kuin saunanlämmitys tai takki, jonka kanssa on istuttu nuotiolla viikko. On ihanaa olla metsässä hyvällä säällä ja vielä mielenkiintoisempaa, jos sää on karmea.
Osa 28 – Ikävöin
Poikaystävääni. Ja siskoani, ja niitä ystäviä, joita en ole nähnyt pitkiin aikoihin.
Osa 29 – Tähän pyrin
Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on "jäädä maailmanhistoriaan", mutta kyllä vähempikin riittää. Haluan oppia kirjoittamaan ja kirjoittaa jotakin, jota joku muukin pitää hyvänä tekstinä.
Osa 30 – Soittolistallani
Kuuntelen mp3-soitintani aina sekoituksella. Siellä on punkkia ja iskelmää, lähinnä jo aimemin mainittuja Ultra Brata ja SMG:tä, hyvin sekalainen kokoelma.
Osa 31 – Viimeinen hetki josta haluan tässä kertoa
Poikaystäväni osti minulle ruusun, piilotti sitä puolitoista vuorokautta ja antoi vasta juuri oikeani päivänä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
