Sarjakuvista

Sarjakuva on aliarvostettu taidelaji, toivottavasti jokainen lukijani on kuullut tuon väitteen ja pohtinut sitä.

On paljon muutakin sarjakuvaa kuin sanomalehtien huumoristripit tai Aku Ankka. Sarjakuvaan kannattaa tutustua.

En ole koskaan ollut sarjakuvaihmisiä, tai niin olen luullut. Vaikka olen harrastanut kolme vuotta japanilaiseen sarjakuvaan ja sen lieveilmiöihin liittyviä juttuja, en ole lukenut lopultakaan kuin ehkä viisikymmentä pokkaria mangaa. (Se on vähän, jos mangaharrastajista puhutaan.) Aku Ankkaa luin pari vuotta lapsena, muuta länsimaista sarjakuvaa olen lukenut tasaisen hitaalla tahdilla niin kauan kuin olen osannut lukea. Nettisarjakuvia olen lukenut ehkä kymmentä. Verrattuna kaikkiin piirroksiini, olen piirtänyt sarjakuvaa hyvin vähän, mutta kyllä sitäkin on tullut väsättyä kymmenien sivujen verran.

Sarjakuvahistoriaani listatessa huomana, että ei se sittenkään ole ihan olematon. En vain ole koskaan kirjojen rakastamiselta tajunnut sarjakuvan hienoutta. Yksi syy siihen on, että se sarjakuva, jota useimmiten näkee, on laadultaan huonoa. Pakko tunnustaa esimerkiksi, että Fingerpori naurattaa minua, mutta ei sitä hyväksi huumoriksi voi yleensä sanoa.

Opin todella rakastamaan sarjakuvaa tänä keväänä. Aloin lukea mahtavaa xkcd-nettisarjakuvaa, ja pikkuhiljaa vajavaisista taidoistaan tuskallisen tietoiseen taiteilijasieluuni iskostui, että piirtääkseen tarinaa ei tarvitse olla erityisen hyvä piirtäjä. Tuo tikku-ukkosarjakuva on siis ehkä tärkein inspiraationi ikinä! Sain yhden idean sarjakuvaan, jossa minä ja poikaystäväni esiinnymme, sitten toisen, kolmannen, neljännen idean. Kun olin piirtänyt kymmenisen sarjakuvastrippiä, perustin sarjakuvablogin. (Ehkä linkitän sen tänne vielä joskus, mutta en nyt.)

Sarjakuvan piirtäminen tuntuu hyvältä. En ota sitä liian vakavasti, piirrän vain koska se on kivaa. Se on oikeastaan ensimmäinen kuukausia kestänyt tarinaprojektini.

Luetko sinä, lukijani, sarjakuvaa? Miksi tai miksi ei?