Kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen, ja hyvin surullinen, artikkeli käsinkirjoittamisen rappiosta. Yhä useammin nykymaailmassa kirjoitetaan tietokoneella, kirjoittajan liike rajoittuu näppäimistön hakkaamiseen eikä pikkutarkkaan oikealla kynällä taiteiluun. Kaiken lisäksi tietokoneen käyttö kuulemma huonontaa tekstin laatua (tätä en tosin allekirjoita omalla kohdallani, internet usein huonontaa laatua, mutta ei se näppäimistön vika ole). Demokratiankin puolesta tekstissä pelättiin: entä, jos kirjoittamisesta tulee harvinaistuva eliitin kyky?
Surullista. Artikkeli muistutti minua kirjeistä, jotka odottavat pöydälläni vastaamista: on harvoja asioita jotka voittavat ihan oikeiden paperikirjeiden kirjoittamisen ja lukemisen. Rakastan kirjepaperin valintaa (se saattaa johtua Japani-innostuksestani ja siitä, miten paljon asialle pannaan siellä painoa), kirjeen suunnittelua ulkona kävelyllä tai vaikka nukkumaan mennessä, itse kirjoittamista tietenkin, kirjekuoren viimeistelyä, postilaatikkoon viemistä ja ehkä eniten sitä tunnetta, kun huomaan saaneeni kirjeen ja pääsen lukemaan sitä.
Kuinka paljon kulttuuria, taidetta, ja ajattelutapoja kirjeiden mukana on menetetty ja menetetään! Kuinka paljon enemmän katoaisi, jos käsin ei kirjoitettaisi enää yhtään mitään?
Itsekin kirjoitan pitkät tekstit ja huolellisuutta vaativat kouluesseet tietokoneella, mutta en voisi kuvitella kirjoittavani päiväkirjaa näppäimistöllä. Päiväkirjan kuuluu olla käsialaltaan huonoa, yliviivattuja sanoja sisältävää sotkua ja sitä tulee voida kirjoittaa internetin ulottumattomissa. Rakastan myös muistilappuja ja muistiinpanojen tekemistä käsin, kumpiakaan en osaa tietokoneella tehdä enkä edes halua oppia.
Kunpa minulla olisi kaunis käsiala. Kunpa osaisin muutakin kuin moderneja harakanvarpaita.
Kunpa käsinkirjoittamisen kulttuuri ei koskaan katoaisi. Pidetään siitä huolta, eikö?
maanantai 6. elokuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kysyin kerran mutsilta millaista oli elää ja olla nuori 70-luvulla, miten se erosi nykymenosta. Ensimmäinen asia mikä tuli äidin mieleen oli just se että sillon kun ei ollut samaanviisiin tietokoneita niin asioita tehtiin jatkuvasti kynä ja paperi kädessä.
VastaaPoistaTosin väittäisin kyllä että älypuhelimen kosketusnäppäimistön kanssa taiteilu on aika pirun pikkutarkkaa.
Se voi olla pikkutarkkaa, mutta eri tavalla. Siinä ei tarvitse miettiä kirjainten yhteen sitomista, niiden väleihin jäävää tilaa, kuinka kovaa kynää painaa...
VastaaPoistaSiinä lehtijutussa luki, että ihan aivotoiminnassa on eroja sen mukaan, millä kirjoittaa (jos oikein muistan).