Olipa kerran eräs herra Tolkien

Ja sitten se Tolkien kirjoitti kirjoja, joista tuli hyvin kuuluisia, jotka se perinteinen joukko 'kaikki' on lukenut. Minä sanoin pitkään, etten lue Tarua Sormusten Herrasta, koska en tykkää fantasiasta juurikaan, ja sitä paitsi se on liian valtavirtaa kun kaikki on lukeneet sen.

Seitsemäntoistavuotispäivänäni aloitin kuitenkin lukemaan ykkösosaa. Olihan se ihan hyvä, olen nopea lukija, mikäs siinä että jatkaisi kakkososaan. Se oli parempi, ja sitten olikin pakko lukea kolmososa. Kirja ei ole mitenkään maailman paras tai eeppisen hyvä...mutta Eeppinen se kyllä tosiaan on.

Rakastan kirjan kuvauksia haltijoista ja lumotuista metsistä, rohkeita miehiä ja käsittämätöntä sitkeyttä. Aion katsoa elokuvatkin: en ole nähnyt niistä kuin kakkosen ja senkin yöllä (hävettää minun tuttavapiirissäni melkein yhtä paljon kuin se että luin kirjat vasta nyt). Tolkien on selvästi hyvä kirjoittaja, ja kyllä: minussa heräsi halu oppia haltijakieliä.

Mutta paljon ärsyttäviä ja huonojakin puolia uppoaa kauniiseen tekstiin. Suomentajakin on muuten mahtava: en olisi jaksanut kahlata kirjoja englanniksi, vaikka varmaan olisi pitänyt. Kirjassa hyvä ja paha olivat hyvin selkeät, minua hämmensi kuinka mustavalkoinen kirja oli, luulin muuta. Ja se yhteiskunta josta kirjat kertovat, huh sentään. Sääty-yhteiskunta jossa naisilla ei ole osaa eikä arpaa, tiedän että sellaista on ollut ja on yhä, mutta silti.

Ja onhan se aika ärsyttävää, että 2/3 kirjoista on täydellisen tarpeetonta tarinan kannalta, löpinää, historiaa, maisemankuvauksia ja sivuhenkilöiden touhuja. Lisäksi loppukirja sormuksen tuhoamisen jälkeen... Aiheutti aika rankan 'mitä ihmettä'-reaktion. Asiassa pysyminen ei ollut Tolkienin vahvoja puolia!