Sitaatteja

Päiväkirjani ensimmäiset sivut on täytetty minusta kiinnostavilla/hauskoilla sitaateilla. Ajattelin laittaa niitä tänne blogin tukkeeksi parempaa sisältöä odotellessa. Kaikista on jonkinlainen lähdetieto olemassa, kysykää jos kiinnostaa. Paljon on ihan suomirockin sanoituksista siivuja.

Ihminen ei ole saari

Tähän maailmaan ei jaksa tarttua jollei ole jotakin elämää suurempaa aatetta

Jokaisesta elämästä voi tulla runo, romaani tai laulu

Marraskuu, yöllä torin laitaan kasvoi mandoliinipuu

Maailma on hauras ja viihtyy parhaiten ylösalaisin

Opi aakkoset; se ei riitä, mutta opi ne

Itku on naurua takaperin

Ei muuta johtajaa, ei luojaa, kuin kansa kaikkivaltias

Eilisestä on ikuisuus mutta huomiseen on tuplasti

Itse en koskaan uskalla puhua muusta kuin raitiovaunuista

Jotkut runoilijat ovat niin suuria, etteivät mahdu ovista

Vallankumouksellisen tärkein piirre on rakkaus

Mitä joku voi keksiä, sen joku toinen voi toteuttaa

crossplay on varsin kiinnostava ilmiö

Cosplay, cossaaminen, tarkoittaa joksikin anime/manga/elokuva/peli tms. hahmoksi pukeutumista. Hankitaan peruukki ja ommellaan mahdollisimman täydellinen asu ja eläydytään hahmoon jonkin tapahtuman, tyypillisesti conin ajaksi.

Crossplay tarkoittaa vastaikkaisen sukupuolen hahmon cossaamista (tyypillisesti tyttö cossaa poikahahmoa). Erinomaisen yleistä!

Suurin osa, (kaikki tuntemani) poikia cossaavat tytöt ovat niinsanotusti normaaleja, eivät esimerkiksi transeksuaaleja. Jotenkin vaan poikahahmoista löytyy helposti sopiva idea cossaukseen (mangan poikahahmothan ovat usein varsin feminiinisiä). Mutta miksi? Miksi joku haluaa esittää poikaa muutaman päivän? Siitä lähtien kun kuulin ensi kertaa crossplaysta, olen miettinyt sitä.

Miksi itse aion ensimmäiseksi cossplay-asukseni tehdä pojan? En tiedä. En ajatellut hahmon sukupuolta, ajattelin vain että "onpa hieno hahmo ja ihanat vaatteet". Keksinkö itse koko ongelman, onko tuo vastaus?

Onko siinä jotain kummallista että teini-ikäinen tyttö haluaa esittää fiktiivistä poika(mies)hahmoa?

Waltz with Bashir...

... on erinomainen elokuva. Siinä ei ole verta eikä pornoa k15-ikärajaan asti, mutta kyllä se ikäraja oli paikallaan. Elokuva satuttaa, ainakin sen pitäisi.

Se kertoo noin kolmea erilaista tarinaa. Se kertoo ohjaajan matkasta itseensä, siihen mitä hän sodassa teki ja miksi hän ei sitä muista. Se kertoo ohjaajan haastattelemien ihmisten kautta pienistä paloista sotaa, sotilaista jotka eivät tiedä mitä ampuvat ja miksi, sattuman valtavasta roolista ja sodan yleisestä järjettömyydestä ja sattumanvaraisuudesta. Se ei kerro itse Sharman ja Shatillan verilöylystä, mutta se kertoo niiden huomiotta jättämisestä, tahallisesta unohtamisesta.

Elokuva on kaunis, siten kuin niin raskaasta elokuvasta sitä kehtaa sanoa. Mutta sen ulkoasu on sitä. Musiikit ovat hienoja, tutuista biiseistä muokatut laulut kekseliäisyydessään rankkoja.

Olin elokuvan jälkeen viisi minuuttia hiljaa, ja se on pitkä aika minulle.

PS. wikipedia auttaa, jos et tiedä mistä elokuvassa on kyse

Runo ystävälleni

Tämä ei ole kirjallisena saavutuksena kummoinen runo. Se on täällä silti, sillä on sanoma. Se on omistettu ystävälleni, hän tunnistaisi siitä itsensä, mutta sen voi ottaa omakseen aivan kuka tahansa omaa polkuaan kulkeva.

Olet valinnut kauniin tien
joka on yhtä hyvä
ja huono kuin toisetkin

Joskus sinusta voi tuntua
että polkusi on lasinsirpaleista koottu
mutta aina seassa on onnenmuruja

älä kaadu
älä sorru
älä käänny takaisin;
muualla aurinko on vain heijastus omastasi

Juuri kun luulet olevasi
yksin ja ainoa
onneton ja kadotettu
tulee kyllä ystävä ja ojentaa kätensä
- minä tai sitten joku muu

Ruotsin kieli är så jättekul

Ruotsin kielestä ja kielen asemasta ja pakkoruotsista ja ankkalammista on kirjoitettu monta kirjaa ja monta blogikirjoitusta. Voisin sen verran sanoa, että minusta ruotsi on helppo ja mukava kieli opiskella mutten kannata pakkoruotsia.

Luen tällä hetkellä ensi kertaa romaania ruotsiksi. Rakastan sitä ja käännöskin on varsin hyvä, mutta sitkeyttä Kapteeni Nemon lukeminen toisella kotimaisella vaatii! Sanakirja on ahkerassa käytössä, välillä saan katsoa puolet lauseen sanoista sieltä ennen kuin ymmärrän mistä puhutaan.

Ruotsin sanakirjassa on yksi aivan mahtava sivu. Sieltä löytyy peräkkäin sanat
runo, runoilla, tilkitä, sanelu, runoilija ja diktaattori. Tilkitä ja runoilla ovat sama verbi. Ja runoilijan ja diktaattorin kantasana on wikipedian mukaan sama, latinan kielen verbi sanella.

Runoin voi tilkitä aukkoista maailmankuvaa tai sanella totuuksia. Jonain päivänä kirjoitan vielä ruotsiksi runon.

Ylevää puhetta kirjallisuudesta

Luen ihan kauheasti. Joskus pitäisi laskea, mitä kaikkea luen päivän aikana. Tosin siitä tulisi niin pitkä lista, etten jaksaisi sitä ikinä kirjoittaa. Useampi kirja voi mennä päivässä.

Tällä hetkellä satunnaisten nuortenkirjojen, sanomalehtien, Suomen kuivalehden ja muun seasta erottuu kaksi projektia. Jules Vernen kirjat ja Death Note -manga. Pohdin tässä joku aika sitten kuinka paljon samaa niiden päähenkilöissä on...

Death Noten päähenkilöllä Raitolla (Lightilla in english)on yliluonnollinen voima: Death note-vihko, jonka avulla voi tappaa kenet tahansa jonka nimen tuntee. Raito alkaa tappaa rikollisia... Raito kokee, että hänellä on oikeus päättää toisen ihmisen elämästä ja kuolemasta, että joku on niin paha että ansaitsee kuolla. Raito on huippuälykäs ja kehittelee mahtavan monimutkaisia juonia ollakseen jäämättä kiinni. Raito hallitsee tunteensa ja valehtelee sujuvasti tyynin kasvoin. Raito on hyvännäköinen ja ihmiset pitävät hänestä. Vain harvoin tunteet ottavat hänestä vallan, mutta kun niin käy, ne ovat vahvoja.

Kapteeni Nemon asema on erilainen mutta yhteisiä piirteitä löytyy. Kapteeni Nemo tuhoaa viattomia ihmisiä, koska he ovat häntä sortaneen maan kansalaisia. Hänelläkin on oikeus päättää ihmisen kuolemasta. Nemo on nero, "uuden ajan Galilei" kuten kirjassa sanotaan. Hän on käyttänyt suurta älykkyyttään sukellusveneen rakentamiseen. Nemo on yleväryhtinen ja komea ja saa ihmiset luottamaan itseensä pelkällä olemuksellaan. Nemo näyttää ensimmäiset sata sivua täysin tunteettomalta, mutta hänkin on ihminen ja välillä vahvasti tunteidensa vietävissä.

Kumpikaan heistä ei ole mustavalkoisen paha eikä hyvä, erinomaisen kiinnostavia hahmoja joista tosiaan varsinkin Kapteeni Nemo tasapainoilee kapealla polulla 'hyvän' ja 'pahan' välillä.

Kari Kolmas

Raapaleita, eli tasan sadan sanan sanan tarinoita on tullut kirjoiteltua parikymmentä. (niissä tosin sanoja 84 - 130) Projektin nimi on "raapale jokaisen Kari Peitsamon levyn nimellä" eli siis otsikko on aina "varastettu" Peitsamon levyn nimestä. Keep rocking, kuten itse Kari Peitsamo sanoisi.

Kari Kolmas

Yläasteen ensimmäisestä päivästä en muista kuin yhden ihmisen. Kari jäi kaikkien mieleen esittelyllään: ”Moi, mä oon Kari. Kolmas Kari meitin suvussa, ikuinen kolmonen. Kolmas joka meni kouluun ja kolmas joka pitää rippijuhlat. Varmaan kolmas joka menee naimisiin ja kolmas joka kuolee. Meitä on vielä kaksi muuta, Neljäs ja Viides.”

Ei Kari taustastaan kärsinyt, mutta esittely kertoi hänestä paljon. Keskinkertainen: kolmanneksi paras ja kolmanneksi huonoin. Jos hän ei olisi esittäytynyt kolmantena, hän olisi ollut Ei Kukaan. Nyt hän oli ensimmäinen, joka oli kolmas ja Kolmanneksi häntä kutsuttiinkin koko kouluajan.

Miksi muistin tämän? Tapasin Karin viime viikolla, hän oli avannut taidegallerian ja osuin avajaisiin. Sen nimen vuoksi, Galleria Kolmas houkutti. Kolmas galleria sillä kadulla – ja kolmas galleria Karin suvulla.