Mietteitä opinnoista

Kerron aina ihmisille, tajusin hetkessä kesken erään lukion syventävän matematiikan kurssin, että lopultakaan matematiikka ei ole sitä mitä todella haluan. Ymmärsin, että haluan humanistiseen tiedekuntaan. Sinne minä kuukauden päästä hain ja pääsinkin, ja olen hyvin onnellinen valinnastani. Opiskelen kuitenkin myös matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa: en sittenkään osannut päästää irti luonnontieteestä.

Lapsena aioin arkkitehdiksi tai ydinfyysikoksi. Silti jälkikäteen ajateltuna oli monia merkkejä siitä, että humanistinen tiedekunta olisi minulle oikea paikka. Minulle luettiin ja luin itse paljon lasten tietokirjoja, mutta niiden aiheet varioivat ihan joka suuntaan - niiden perusteella minusta olisi yhtä hyvin voinut tulla paleontologi tai tähtitieteilijä.

Kinder-munissa oli muutakin hauskaa kuin suklaa ja lelu. Lueskelin aina yllätyksen mukana tulevaa varoituslappua, jossa luki kymmenillä kielillä, että ei saa antaa alle kolmivuotiaille. Isäni opetti minut erottamaan kiinan, japanin ja korean kielet toisistaan - se oli niin helppoa jo silloin ala-asteiässä, että minua yllättää joka kerta, kun aikuinen kertoo, ettei erota niitä toisistaan.

Opettelin kreikkalaiset aakkoset jostakin lapsille tarkoitetusta historian kirjasta, koska rakastin antiikkia. Kahdeksanikäisenä osasin ne jo niin hyvin, että opetin aakkoset ystävilleni, jotta voisimme kirjoittaa viestejä "salakielellä". Kumpikaan ei lopulta oppinut kreikkalaista aakkostoa, mutta ekaluokkalaisparka kirjoitti kyllä kerra äidinkielenkirjaansa lambdan tavallisen ällän sijasta.

Isäni oli opiskellut japania vuosikymmen aiemmin, ja vaikka hän ei muistanut siitä juuri mitään, osasi hän opettaa jotakin. Hän kertoi sanamerkeistä, ja opetti minut piirtämäänkin muutaman. Ihmisen ja auringon merkeistä oli helppo kuvitella, että ne ovat joskus olleet kuvia.

Jossain vaiheessa ala-astetta listasimme kaverini kanssa kielet, joista osasimme edes muutaman sanan. Kieliä oli yli kymmenen, tarkkaa määrää en sentään muista. On hauskaa, että listasta puuttui ainakin kaksi kieltä, joita nykyään osaan ainakin sen verran, että pystyn lukemaan jotakin.