Kiitos kysymästä, minulle kuuluu hyvää, vaikken ole blogiin kirjoitellutkaan. Olen ollut kiireinen, kokenut paljon asioita ja sanottavaa olisi paljon: nykyään vaan tulee liian harvoin kirjoitettua sitä muistiin. Ainakaan muualle kuin nettikeskusteluihin : )
Aloitin tänä keväänä Couchsurfingin, eli olen majoittanut Helsingissä käyviä turisteja kotonani. Ilmaiseksi siis. Ja majoituin minäkin muutaman yön Japanissa (kyllä, minä toden totta kävin siellä!) Couchsurfingin kautta. Olen tykännyt sohvasurffauksesta ihan hirveästi - tapaamani ihmiset ovat olleet mukavia, olen oppinut paljon, tavannut ensi kertaa muun muassa tsekkiläisiä (oletko sinä koskaan keskustellut tsekin kanssa? Tai edes venäläisen?), päässyt puhumaan kaikkia osaamiani vieraita kieliä, päässyt kertomaan kotikaupungistani ja näyttämään lempikahviloitani... Harmi, ettei minulla ole aikaa eikä kyllä jaksamistakaan majoittaa enempää ihmisiä! Tavallaan ei malttaisi sanoa kenelläkään mukavanoloiselle ihmiselle ei, tavallaan voisi majoittaa porukkaa vaikka aina.
Sohvasurffaus on myös opettanut minut puhumaan englantia. Olen opiskellut sitä kymmenen vuotta, ja vasta jouduttuani puhumaan sitä kotonani aloin viimeinkin uskoa siihen, että kielitaitoni on kelvollinen. (Minulla on ollut pahoja itsetunto-ongelmia puhutun englannin kanssa se koko 10 vuotta) Voin puhua miltei mistä tahansa ja tulla ymmärretyksi erinomaisesti. Ja hankalistakin aiheista saan ainakin osan viestiä perille. Teen virheitä ja äännän monia sanoja väärin, mutta sillä ei ole väliä. Sitten kun vielä saisi muiden kielien taidon sellaiselle tasolle, ettei tekisi mieli heti vaihtaa englantiin!
Yksi syy, että aloitin sohvasurffauksen, oli yksinkertaisesti yksinäisyyden vähentäminen. Kuten olen täällä usein valittanut, marraskuun 2012 jälkeen yksinoleminen on tuntunut usein ahdistavalta, kivuliaalta, surulliselta. Tottakai viikko viikolta elämä on helpompaa, mutta on silti mukava nukahtaa siihen tunteeseen, ettei koko iso asunto ole tyhjillään, vaan toisessa huoneessa nukkuu uusi ystävä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hmmm. Tuntuu jotenkin pahalta tunkeutua tähän blogiin kommentilla, mutta täytyy sanoa, että tosiaan kirjoitat hyvin. Ehdottomasti voin samaistua moneen asiaan tässä blogissa(löysin sen 20 minuuttia sitten), kielet, kirjat ja kaikki muu sellainen kiinnostaa, ehkä siksi eksyin tähän :) Mitä kieliä puhut? Millaista oli Japanissa?? Toivottavasti jatkat kirjoittamista tänne, kiinnostavaa! :)) Ensimmäinen blogi pitkään aikaa, joka oikeasti on kiinnostava. :D
VastaaPoistaKiitos : )) Ihana saada kommentteja, silloin aina muistan että tätäkin pitäisi kirjoittaa!
PoistaPuhun joten kuten viittä kieltä, joista kolmella ensimmäisellä oikeasti pärjää: suomea, englantia, ruotsia, saksaa ja japania. Ensi vuodelle olisi tiedossa vähän kuolleidenkin kielten opiskelua, saa nähdä mahtuuko sellaisia enää päähäni!