Satojen juhlien sadat jatkot

Kolme sadalla sanalla kerrottua tositarinaa ensimmäiseltä yliopistovuodeltani. Ajattelin ensin kirjoittaa kaikenlaisia muistoja vuoden varrelta, mutta tajusin, että miltei kaikki hohtavimmat ja upeimmat muistot ovat juhlien jatkoilta. Aamuyöllä asiat koskettavat aivan eri tavalla kuin päivällä. Ilman humalaakin: en ole tarvinnut sitä vielä kertaakaan. Usein olin selvin päin.

- -

Pikkujoulujen jälkeen luokkatoverini heittää minut kotiin. Hän jatkaa bussilla parinkymmenen kilometrin päähän, minulla ei ole korttia mutta auto on isäni ja lainasimme sitä juhlien järjestämistä varten. Yö on kylmä ja kirkas, seuraava bussi lähtee tunnin kuluttua. Keitän kaakaota kauramaidosta, maustan sen kanelilla, ettei kaura maistu liikaa ja yritämme keksiä puheenaiheita. Kello käy kahta, olemme väsyneitä ja iloisia sillä tavalla, kun juhlien jälkeen ollaan. Tajuan, että pöydän toisella puolella kaakaotaan hörppivä poika on ensimmäinen yliopistolla tapaamani ihminen, joka tuntuu ystävältä. Emme me vielä tiedä toisistamme mitään emmekä tätä ennen ole edes viettäneet aikaa kahdestaan, mutta sydämeni hymyilee alkamassa olevan ystävyyden vuoksi.

- -

Fuksioppaassa käskettiin tanssia ESO:n baaritiskillä ainakin kerran. Vasta jälkikäteen tajuan, että ESO on lyhenne jatkopaikalle, jossa olen ollut. En tanssinut baaritiskillä, mutta ikuisia muistoja minulle jäi silti.

Keskiyön tienoilla pianon valloitti hyvä soittaja. Pyysin häneltä valssin, ja soittaja valitsi kappaleen, jota en olisi uskaltanut toivoa. Tanssimme puolikkaan puolalaisen valssin, joku taisi keskeyttää kappaleen tai ehkä kukaan ei vain muistanut enempää sanoja, mutta se oli vasta ensimmäinen kappale. Pianisti tuntui osaavan soittaa kaikki laulut, joita rakastan. Tanssimme, lauloimme, puhuimme tuntikausia. Pianisti paljastui pian valmistuvaksi ammattisoittajaksi, mutta nimeään hän ei sanonut tai ehkä unohdin sen jo. Taas kerran aamuyö loppui liian pian.

- -

Saunaan ei saa mennä, ennen kuin fukseille omistettu ohjelmanumero on ohi. Odottelu on tylsää: jatkoilla on ahdasta, meluisaa enkä uskalla puhua vanhemmille opiskelijoille. Lopulta eräs humalaisena rasittavaksi käyvä tyttö hiljentää porukan, ja lopultakin lauletaan.

Ensimmäisessä säkeistössä me uudet opiskelijat joudumme nousemaan seisomaan, takellellen laulamme nuotilla, jonka tunnistan vasta myöhemmin ja säkeistön lopuksi pitää tyhjentää lasi. Sitten lauletaan kaikille muille vuosikerroille. 2012 aloittaneille, 2011 aloittaneille ja niin edelleen aina vuosituhannen vaihteen yli.

Laulun viimeinen säkeistö on omistettu kaikille opiskelijoille, me fuksit seisomme tungoksessa ujoina ja ymmärrämme, että tällä laululla meidät otetaan osaksi yhteisöä. Olemme tervetulleita jäämään niin pitkäksi aikaa kuin haluamme.