Jotain rajaa

Kyllähän minä kannatan maahanmuuttoa, Euroopan yhdentymistä ja muuta, mutta jotain rajaa nyt kuitenkin. Suomeen tulee aina vain enemmän siirtolaisia, jotka tuovat mukanaan oman kulttuurinsa, eikä se selvästikään aina ole pelkästään hyväksi.

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun huomasin mitä koulutieni varteen oli ilmestynyt. Siinä on jo pidempään ollut semmoinen itämaista ruokaa myyvä kauppa, mikä toki sinällään on ihan hienoa. Siis se, että tänne tulevat ryhtyvät yrittäjiksi ja luovat toimeentulolähteen itselleen omalla työllään, vaikka onhan siinä noita akkultturaation, eristäytymisen piirteitä toki myös.

Mutta nyt ne olivat täyttäneet näyteikkunansa jollakin ihan kamalalla. Kaikilla on uskonnonvapaus ja elinkeinovapaus enkä minä ole sellaisia pois viemässä, mutta en minä nyt ihan mitä tahansa suostu katselemaan. Ne itämaalaiset ovat täyttäneet koko ikkunan vallan hirvittävillä patsailla, siis sellaisilla maanisesti vilkuttavilla kissoilla joita maneki-nekoksi heidän kielellään kutsutaan.

Onko se nyt liikaa vaadittu, että tässä monikulttuurisessa yhteiskunnassamme saisi kulkea kaduilla silmät auki ahdistumatta vieraan kulttuurin kummallisista tavoista?

- -

Heti perään varoitus: teksti sisältää ironiaa. Tälläinen pakina pälkähti mieleeni jokin aika sitten, enkä minä suinkaan allekirjoita noista väitteistä tai varsinkaan rivinväleistä mitään muuta kuin sen, että inhoan noita kissapatsaita. : )

Pidän globalisaatiosta silloin, kun puhutaan kulttuurista. Ostin tänään quorn-jauhelihankorviketta kokatakseni pizzaa, join välipalakseni kummallista japanilaista jääteetä ja palasin sitten kotiini mennäkseni saunaan. Rakastan indonesialaista ruokaa, koska se tuo mieleeni Hollannin. Tanssin viidensadan vuoden takaisia keskieurooppalaisia tansseja, kuuntelen eteläamerikkalaista musiikkia, luen kiinalaisia runoja.

Viimeksi kävin aasialaisessa kaupassa toisen polven kiinalaisen maahanmuuttajan kanssa. "Täältä saa mangosteen-mehua!" kaverini iloitsi. "Olisit kysynyt multa, olisin tiennyt että täältä saa sitä", myhäilin. Sitten menin lähikauppaani, enkä meinannut löytää ostoslistani asioita.