Olen ollut leiriläisenä joka kesä ekan luokan jälkeen, melkein joka vuosi useammankin kerran. Pari ekaa vuotta kävin leirillä ilman kummempaa syytä: jossain vaiheessa, huomaamattani, aloin odottaa leirejä jo lopputalvesta ja nähdä unia kesäparatiisista vuoden ympäri.
Prometheus-leiri ei eronnut juuri muista leireistä, koska viimeistään nuortenleiri-ikäiseksi vartuttua "tavallisetkin" leirit ovat tulleet niin tärkeiksi. On niin paljon asioita, joita ei oikeastaan voi tehdä muualla kuin kesäleirillä. Paistaa lettuja nuotiolla, halata ihmisiä joita ei tuntenut kuin muutaman päivän, nukkua makuupussissa kylki kyljessä, herätä ukkoseen tai valvoa myöhään valoisana kesäyönä.
Tai maata maantiellä, kiivetä tunturiin hellepäivänä, pelata korttia laavun katolla, puhua yksinäisyydestä laiturilla pimeässä.
Olen saanut ystäviä, oppinut uusia harrastuksia ja uudenlaisia tapoja nähdä maailma. Kokemuksia ja oppia saa toki mistä tahansa, mutta minä olen löytänyt niitä nimenomaan leireiltä.
Tänä kesänä olen ehkä viimeistä kertaa leiriläisenä, olen liian vanha. Jo viime kesänä olin ohjaajana, (kirjoitinkin aiheesta) ja sitä saa onneksi tehdä vielä monta vuotta. Äiti koettaa saada minut "oikeisiin kesätöihin", mutta minä en tiedä mitään parempaa kuin leiriohjaaminen. Se on huonosti palkattu, vaikea työ, mutta kaiken tuskan jälkeen palkitseva.
Olen ollut tekemässä lapsille hyvää leiriä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti