Yksi Joulu, keskitalven juhla, valon juhla pimeyden keskellä. Ilman jeesusta ja kinkkua minulle, kiitos. Tässä parin vuoen takainen raapale, ensimmäinen tasan sadan sanan tarinani! Sain sen tosin vasta tässä kuussa muokattua tuohon raakaan mittaan.
- -
Jouluaatto. Tuttu tie ja tutut maisemat. Yhtäkkiä näin kadun puut. Tämähän on puistokatu, koko matkalla on parin metrin välein lehtipuita! Tämä katuhan on kaunis, arki oli peittänyt hienot vanhat talot, puistikot, kiintoisia varjoja luovat katulamput ja pikkuiset kivijalkakaupat.
Pienellä aukiolla korttelin päässä parveili väkeä. Ruokajono joulun kunniaksi, oivalsin. Sekin oli arkea, ei rumaa eikä kaunista vaan harmaata totta. Hidastin vauhtia, en tuijottaakseni vaan siksi, ettei minulla ollut kiire. Ehkä myös siksi, ettei kukaan kaatuisi päälleni.
Ohi kolisti raitiovaunu. Tavallinen sellainen, mutta satuin silti vilkaisemaan sitä. Hymy nousi kasvoilleni: punanuttuinen vanhus vilkutti ratikasta ruokajonon väelle. En ollut ainoa, joka vilkutti takaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti