maanantai 26. heinäkuuta 2010

Ema Saikoolle (tai oikeastaan kelle tahansa vanhan ajan runoilijalle)

Tiikerin vuonna, 149 vuotta poismenosi jälkeen

Vielä sinunkin aikanasi on ollut sellainen maailma jossa on voinut elää rauhassa kirjojen, runojen, maalaustaiteen ja niitä rakastavien ihmisten keskellä. Rikkaampana kuin kukaan nykyään. Minä olen kuudentoista ikäinen tyttö ja asun melkein toisella puolella maailmaa, Pohjois-Euroopassa. Pidän kyllä tietokoneista ja siitä, että musiikkia voi kuunnella nauhoitettuna ja että kaksikymmentä virstaa taittuu autolla helposti tunnissa ja monesta muustakin sen tapaisesta asiasta. Silti kaipaan usein menneisyyteen.

Nykymaailma ei anna omistautua taiteella, harvalla siihen tosin nykyäänkään olisi varoja. Yhteiskunta on jo vaatinut minut päättämään, mitä ammatikseni tahdon (valitsin matematiikan ja fysiikan opiskelun, ehkä jonkinlaiseksi vastakohdaksi kirjallisuudelle tai jotain). Olen opiskellut yhdeksän vuotta, ja jos olen oikein ahkera, valmistun kymmenen vuoden kuluttua ammattiin. Näen, kuinka pudistelet päätäsi uskomatta, mutta totta se on. Maailma on käynyt hirvittävän monimutkaiseksi.

Sinä kutsut 'hollantilaiseksi tieteeksi' kaikkea, minkä perustalle nyky-yhteiskuntamme rakentuu. Hollanti on pieni maa, vielä pienempi kieli. Englanti (Perryn kieli, muistathan) hallitsee maailmaa, kiinan merkitys kasvaa kasvamistaan. Tämä on teknillinen maailma, jossa voi tulla kuuluisaksi olemalla kaunis, laulamalla lauluja joista ihmiset tahtovat maksaa tai joskus ihan sattumalta. Mutta runoilijoita ja kuvateiteilijoita tämä aika ei kaipaa (ja kalligrafia, sen voisi todella sanoa olevan kuoleva ala. Minun maassani sellaista ei ole koskaan ollutkaan)

Minullakin oli silmätulehdus kun luin runokokoelmaasi. Nykyään se paranee viikossa silmätipoilla ja jopa sokeuteen johtavia sairauksia osataan hoitaa. Sinä elit yli seitsemänkymmenen ikäiseksi maailmassa, joka ei tuntenut antibiootteja, tiennyt vitamiinesita, hädin tuskin tunsi rokotteet. Haluaisin kovasti tietää, milloin maailmastamme tuli näin monimutkainen.

Ennen kuin saan sen selville, voin vain lukea vanhoja runoja, opiskella historiaa ja maalata, paeta niiden teitä.
-----
Luin Kai Niemisen uusimman suomennoksen, kirjan Ema Saikoon runoja. Ja vaikutuin. Huomasin muuten karuksi totuudeksi sen, etten ole lukenut elämässäni aiemmin kuin ehkä kaksi kirjaa naisten kirjoittamia runoja. Miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti