Miesopettajista

Kerroin kavereilleni jotakin "neljänneksi suosikkiopettajastani [yliopistolla]", ja tajusin mielenkiintoisen seikan. Yhtä ala-asteen luokanopettajaa suosikkiopettajani - sekä yleisen miellyttävyyden että opetustaidon kannalta - ovat kaikki olleet ei-naisia. Se on yllättävää, kun suurin osa opettajista kuitenkin on naisia (no, yliopistolla ei välttämättä, mutta kouluissa ainakin)

Yläasteella meillä oli todella mukava fysiikanopettaja. Hän opetti ensimmäistä vuottaan ja puhui keväällä alanvaihdosta - minua harmitti, sillä hänestä olisi tullut hyvä opettaja. Toistaiseksi erinomaisuus oli mukavaa luonnetta, ja sitä, että hän oli ainoa opettaja joka on koskaan tarjonnut minulle tilaisuutta oikeasti mielenkiintoiseen ja kunnolliseen syventävään opiskeluun, kun kerran opetussuunnitelman sisältö oli jo tuttua. Äidinkielenopettajakin antoi vapauksia - ja patisti hakemaan yliopistoon alalle, jonka lopulta valitsin.

Lukiossa meillä oli matikanopettaja, joka tosin harmiksemme opetti enimmäkseen muita luokkia. Hän on ensimmäinen matikan opettaja, jolle vastasin "en tiedä", ensimmäinen jonka olen nähnyt makaavan pulpeteilla tunnin aluksi tai miekkailevan tauluviivaimilla oppilaan kanssa. Viimeisen lukiokokeen etusivulla oli ohjeita abeille (luottakaa itseenne ja opiskelkaa laajasti eri asioita ja sellaista), ja viimeistään silloin tiesimme, että opettajakin välitti meistä ihan oikeasti, eikä vain työnsä puolesta.

Yliopistossa meillä on professori, jonka kurssien opetussisältö ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta viihdyn hyvin. Häneltä oppii muutakin kuin mitä kurssikuvauksessa lukee, ja hän keskustelee opiskelijoiden kanssa opetuksen tulevaisuudesta. Toinen erinomainen professori on mitä mainioin puhuja: hän istuu opettajanpöydällä ja puhuu ilman luentokalvoja tai juuri mitään muutakaan tukea.

Kaksi upeaa tuntiopettajaakin on. Toisen tunneilla oli aina hauskaa (taas kerran kurssisisältö olisi voinut olla parempi, mutta ainakin tunnelma oli upea), toinen hallitsee opettamisen todella hyvin. Kerrankin minusta tuntui siltä, että kielen oppitunneilla oli hyödyllistä istua - se on koko kouluikäni ollut hyvin harvinainen tunne. Hän osasi vastata myös opiskelijoiden toisiin kieliin liittyviin kysymyksiin, ja tuntui hallitsevan koko alan todella tarkkaan.

Mutta miksi naisopettajat eivät jää mieleen? Yksi kaverini ehdotti, että "tosi monet naiset ryhtyvät opettajiksi koska se on kätevää, ne harvat miehet jotka valitsevat alan, sen sijaan todella haluavat alalle". Kuinkahan paljon tuo voi selittää? Mitä muita selityksiä on?