(On muuten surullista huomata, että tämä blogi on hiljaa näivettymässä pois. Rakastan blogaamista, ja silti. Huokaus. Olen liian kova sosiaalismedia-addikti nykyään, että saisin kirjoitettua pitkästi...)
Itse vihasin pienenä alkoholia kaikkien lasten lailla, mutta minun kohdallani tuo kielteinen asenne säilyi hyvin pitkään. Ja on siitä rippeitä vieläkin. Siis: asiaa alkoholista.
Alaikäisenä maistoin/join viiniä noin kolmesti (esim. kun perhetutut tarjosivat lasillisen). En ollut kiinnostunut edes maistamaan alkoholia, eikä tuttavapiirissäni juuri juotu. Läheiset ystäväni eivät juoneet - miksi minunkaan olisi pitänyt? Pidän yhä juopottelevia alaikäisiä ja muitakin reilusti juovia - miten tämän nyt muotoilisi - idiootteina, mutta alkoholin kohtuukäytön olen minäkin aloittanut.
Juuri 18 täyttäneenä kävin juomassa yhden oluen baarissa, siitä meni reilu puoli vuotta ennen kuin päädyin uudestaan baariin (noin vuosi sitten, siis). Siitähän alamäki sitten alkoi - olen tainnut sen jälkeen olla hädintuskin kuukauden ilman alkoholia. Minusta se on melko surkeaa: en ole vähääkään ylpeä itsestäni. Vaikea sanoa, miksi tunnen itseni huonoksi ihmiseksi "kaksi lonkeroa kerran tai kaksi kuussa" -juomatapoineni. Enkö ole vieläkään kasvanut aikuiseksi, olen sielultani liian nuori juomaan? Inhoanko liikaa kanssasuomalaisten juomatapoja?
Elättelen toiveita, että vastaus olisi, "olen realisti". Haluaisin uskoa, ettei alkoholilla voi saavuttaa mitään sellaista, joka muuten ei olisi saavutettavissa. Tässä tarkoitan siis lähinnä humaltumista, onhan punaviinin terveysvaikutuksia todisteltu jo kauan ja niin edelleen. Haittoja kun riittää, niin miksi ylipäänsä pitäisi juoda?
Miksi siis itse edes juon? Toistaiseksi olen ollut lähinnä utelias. Olen nähnyt uusia paikkoja (baareja), maistanut uusia makuja, ja viettänyt aikaa porukoissa, joiden kanssa ei muuten tulisi oltua. En ole päässyt oikein selville siitä, mistä humala alkaa, en koe olleeni koskaan humalassa. Luultavasti olen jonakin päivänä niin utelias, että juon itseni humalaankin. Edes sitten "suomalaisen yleisivistyksen" nimissä: ehkä ymmärtäisin sitä kautta viinan ihmeellisestä viehätyksestä vähän enemmän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei!
VastaaPoistaOma "alkoholikäyttäytyminen" on aika tavalla samankaltainen kuin sinun ainakin kuvailun perusteella. Lapsuudessani ja nuoruudessani alkoholi ei juurikaan näykynyt. Joten miksi minäkään joisin? Olin kaiken tuon ulkopuolella. "Opin" juomaan, jos niin voidaan edes sanoa, vasta parikymppisenä. Syynä tähän oli seura. EN halunnut olla muita pahempi. Tunsin muutenkin ulkopuolisuutta, niin piti kuulua edes jollakin tavalla joukkoon. En tavoitellut humalatilaa, vain rentoutumista sosiaalisissa tilanteissa. Nykyään 27 vuotiaana en edes juo. Tähän oli syynä taas seura. En nauttinut enää olostani pienessä sievässä varsinkin kun seura humaltuu nopeammin.
Tuo sinun väitteesi, että tuntisit itsesi huonoksi ihmiseksi, kun olet juonut pari lonkeroa kuussa, kuulostaa järkevältä varsinkin jos ei ole tottunut juomaan tai on sisäistänyt asenteen ettei tarvitse juoda. Mutta oikeasti ei siitä tarvitse tuntea häpeää, että juo.
Alaikäisten alkoholin käyttöä en edes halua kommentoida, koska se saa minut vain vihaiseksi ja hämilleni. Sinulla on hienoja ajatuksia. Toivottavasti saat jatkettua bloggaamista!
Kiitos kommentistasi! Kiva tietää, että joku yhä lukee tätä blogia.
PoistaMinäkin aion alkaa jossain vaiheessa elämää absolutistiksi. Sitten ei tarvitsisi ajatella, tekeekö juominen minusta huonomman ihmisen tai kuinka usein on sopivaa juoda tai mitään muutakaan sellaista. Saa nähdä, tuleeko suunnitelmasta mitään.