torstai 3. kesäkuuta 2010

Itkin aamulla uutisia lukiessa

"Mitä he tekevät kun ensi vuonna tulemme sadalla laivalla? Pudottavat atomipommin?"

Israel oikeuttaa olemassaolonsa ja politiikkansa sillä, että juutalaiset ovat aina olleet sorrettu kansa ja heidät on ajettu maastaan. Ja sillä että palestiinalaiset tekevät pommi-iskuja tai ampuvat raketteja.

Kuka muistaa Gazan sodan uhrimäärät? Alle kuukaudessa monta tuhatta palestiinalaista ja 13 israelilaista.

Ja kun sotaa vastaan osoitettiin mieltä, meitä oli mielenosoituksissa n. 100-200, emmekä kertaakaan päätyneet painettuihin lehtiin tai televisioon, minäen ainakaan nähnyt. Israelin puolesta marssi kerran 2000 ihmistä ja he olivat puoli yhdeksän uutisissa.

Gazaan ei saa viedä kaakaota, hilloa eikä sementtiä, muun muassa nuo ovat Israelin kieltämien asioiden listalla. Miten korjaat sodan vaurioittaman kaupungin ilman sementtiä?

Jos osaat sanoa jotakin Israelin puolesta, sano ihmeessä. Minä kun en osaa sanoa enää mitään.

1 kommentti: