Vielä lähes ajankohtaisesti puhetta kirjoista, joita luin kesälomalla ja vähän sen jälkeen. Numeroita rakastavana kirjoitin ylös mitkä kirjat luin lomalla: romaaneja kertyi 15, runoja 10 ja sarjakuvia 8 kirjaa...
Eniten, rakkaimpina, minulle jäivät mieleen Pikku Prinssi (Antoine Saint-Exupery), Bertolt Brechtin kootut runot, Kai Niemisen runokirjat, Hikaru no go- mangasarjakuva (Takeshi Obata&Yumi Hotta) ja George Orwellin vuonna 1984. Aloitin oikeastaan runojen lukemisen tuosta Brechtin ainoasta suomennetusta teoksesta: se kirja on ollut hyllyssäni aina kesäkuulta lähtien, edelleen selailen sitä melkein viikottain. Jotkin runot ja laulut saavat kyyneleet silmiin.
Pikku Prinssistä olin toki kuullut paljon, nähnyt näytelmänpätkää ja lukenut paloja, mutta elokuussa luin sen ensi kertaa kokonaan. Se oli aika erilainen, kuin mitä olin kuvitellut... Kelailin sitä pari viikkoa, sitten lueskelin uudestaan kohdan sieltä, toisen täältä. Ja vasta silloin aloin ymmärtää sitä. Ehkä.
Kirjasta Vuonna 1984 en oikeastaan pitänyt. Se oli ehdottoman vaikuttava ja hyvä lukukokemus, mutta kovin raskas. Luen romaaneja useimmiten parissa päivässä, tähän meni yli viikko. Samoin kuin Eläinten vallankumouksessa, minua ihmetytti takakansiteksti 'taitava satiiri'. Luulin, että satiirin pitäisi olla hauska: minä pidin molempia kirjoja lähes ahdistavina. Vuoden 1984 totalitarismi, täydellinen valvontayhteiskunta ja kieli, jossa vääriä sanoja ei ole jäävät mieleen viikoiksi. Kirjan viimeisenkin yksilönvapauden tuhoava Uuskieli vaikutti: opin rakastamaan yhä enemmän monimutkaista ja hankalaa äidinkieltäni.
Ehkä kirjaklassikoista puhuminen kuulostaa sivistyksensä toitottamiselta: silti juuri ne kirjat tuppaavat olemaan kaikkein vaikuttavimpia ja hienoimpia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti