Verenpunainen perhonen lentää
yksi siivenisku
ja sen alta
on kadonnut kokonainen maailma
ihmiset haihtuvat
savuna ilmaan
jäljelle jää vain
musta
kuollut maa
perhonen lentoaan jatkaa
jossain silläkin on koti
aurinko laskee pimeyden ylle
perhonen käy nukkumaan
ja herää huomiseen
Luin eilen Edita Morrisin romaanin Hiroshiman kukat. Se oli erinomainen kirja ja suositeltava lukukokemus kaikille. Teksti on yksinkertaista, mutta kerronta menee syvälle.
Kirja kertoo Hiroshiman tragediasta 14 vuotta pommin jälkeen. Kaupunki on rakennettu uudelleen ja ihmiset hymyilevät. Köyhän perheen vieraaksi tuleva amerikkalainen näkee ensin vain kauniin kaupungin, kaupungin jossa ihmiset työskentelevät ahkerasti. Pikku hiljaa hänkin tulee vedetyksi mukaan tragediaan joka on koko ajan läsnä, vuosienkin jälkeen.
Säteilysairaat potilaat makaavat vuoteissaan ja katselevat ikkunasta oravan leikkejä. Masentuneena amerikkalainen kysyy, eikä hän voisi tehdä sairaan hyväksi mitään. "Osta oravalle pähkinöitä", kuolemansairas mies kuiskaa.
'ja iloitsin myös kaikesta siitä mustarastaan laulusta, joka tulee jälkeeni' Bertolt Brecht kirjoittaa runokirjansa (elämänsä?) viimeisessä runossa.
(alun runo on omani, kirjoitettu pari vuotta sitten muistopäivänä. Julkaistu jo kerran vanhassa blogissani, mtta se oli pakko laittaa tähän.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti