Sarjassamme rakkausrunot

Minä rakastan sinua, koska meri on

Minä olen Lorca ja ole sinä Dali
kaksi hullua (kaksi taiteilijaa)

Kello on neljä iltapäivällä
humallun tiedosta
Kello on neljä iltapäivällä
että sinä olet olemassa
Kello on neljä iltapäivällä
niin kuin minäkin olen

- sinä piirrät rumia kuvia
- et vain ymmärrä niitä
Enkä tahdokaan ymmärtää
ymmärrys on

kaivo
täynnä sokeaa valoa

odotan vahingossa
sinua
unohdun katsomaan
(sinua)
hymyilen yksinäni
( )

kirjjoitan paprille sekava sanoja

SIKSI ETTÄ MERI ON SININEN
taivas oksentavaa purppuraa
pilvien katseiden hahmo
ja kevät

kuparinen

nosturinsiipi


(Kun olin kirjoittanut tämän runon, näin sateenkaaren.) Itse asiassa en tunne enää mitään tälläistä kys. henkilöä kohtaan, mutta vahvan runon sain aikaiseksi... Kiintoisaa. Luin Lorcaa pitkästä aikaa, ja tämä runo on myös kunnianosoitus hänelle. Tälläisiä tekstejä tahtoisin kirjoittaa.

Hassuus on suhteellista

Millaiset kasvot?
Muistaisinpa. Mieleen jäi
vain joutavuudet:
persilja-allergia
ja ne samettihousut


Runotorstain teemaan 'hassu'. Eiköhän ihminen ole vähän hassu, jos tuollaisia juttuja muistelee? Paremmin runo mätsää ehkä ilman tankamittaa: millaiset kasvot/muistaisinpa. Mieleen jäi/vain joutavuuksia/persilja-allergia/ja samettihousut

Seurallista runoharrastusta?!

"Töölönlahdella
havaittu harvinainen
haikuyhteisö"

Villa Kivessä oli viime torstaina Japania ry:n haiku&tankaklubin päättäjäiset. Olin toista kertaa elämässä runotapahtumassa... Oli ihan mukavaa, vaikka aika pitkälti ihmiset juttelivat vanhojen tuttujensa kanssa (niin, vanhojen, suurin osa porukkaa oli siinä 40 tai 50 vuotta minua vanhempia). Kirjoitimme haikuja aloituksella 'töölönlah-', josta sain minä syntymään muunmuassa haikun:

Töölönlahdella
toukokuu on lasia
vesisirpaleet

Olen nyt kirjoittanut muutenkin viiem aikoina muutaman haikun, vaikka olen kovasti väittänyt runomittaa suomenkieleen liian lyhyeksi ja tönköksi ja ainakin minulle sopimattomaksi. Kerran kuitenkin heräsin aamulla, ja unipäiväkirjaa pitävänä mietin tietysti, että mitäköhän unta näin. Unessani olin herännyt, noussut ylös ja kirjoittanut mieleeni tulleen haikun ensimmäiselle löytämälleni paperille. Ja oikeasti herätessäni tajusin muistavani yhä runon lähes kokonaan:

Metelin läpi
katson tätä maailmaa,
kuuntelen kuuta.

... Haikuklubin uusimmassa julkaisussa väitettiin, että "ainoa ehto runoilulle on olla hereillä". En enää allekirjoita väitettä :D

Novelli veripunaisesta kukasta

Jos nukkuu kirsikkapuun alla ja herää, luulee hetken ajan veden muuttuneen vadelmalimonadiksi.

Kun olin pieni, lempilauluni oli seitsemästoista kappale sellaisella levyllä, jonka kannessa oli Leninin kuva (Leninillä oli suuri otsa ja hän oli hyvä mies ja hän asuu kaukana Vietnamista, olin ehkä viisi kun opin tuon)

Sitten kun nousee ylös, ymmärtää taas että maailma ei ole muuttunut miksikään.

Esitin sen laulun kerran pikkujouluissa vanhoille taistolaisille, vaikken ole koskaan osannut laulaa. Siskon poikaystävä oli kiva, kun se opetti minut käyttämään cd-soitinta ja soittamaan sitä levyä ilman äidin apua.

Kohottaa silti katseensa ja katselee vaaleanpunaisia latvoja, unohtaa hetkeksi.

Kuuntelin sen laulun pitkästä aikaa seitsemännellä koulussa, kun puhuimme pelottavasta musiikista. Nauroimme yhdessä sille, kuinka hullu laulu se on ja kuinka outoa, että sellaista on koskaan laulettukaan.

Lopulta on pakko laskea katse: alkaa sataa vettä ja silmiin osuu pisaroita.

(enkä koskaan lopettanut rakastamasta sitä laulua)

Olen lukenut liikaa japanilaisia runoja

Luin viikonloppuna japanilaisten runojen englantiin kääntämistä käsittelevää kirjaa One hundred frogs. Se sisältää mm. 100 käännöstä Bashon tunnetusta haikusta "furu ike ya/karezu tobikomu/ mizu no oto". Suomeksi runo taipuu helpoiten/suorimmin ehkä muotoon "vanha lampi ja/sammakon hypätessä/veden ääni".

...Runotorstain teema "hyppy" tuo siis mieleeni lähinnä sammakot. Tässä muutama astetta luovempi käännökseni/väännökseni sammakkorunosta:

lammikko iänikunen,
vesiallas varsin vanha,
sinne sammakko putoopi
pinta särkyy, vesi läikkyy


Hiljainen lampi
sammakko hyppää
pärskähdys


Vanha lampi:
veden ääni sammakon
loikatessa

vaihtoehtona vapaus

tyttö valitsee kirkon sijasta kirjaston

(oho, unohdin takin)

Kirjasto, Bibliotek
aika pysähtyy viheltäen

hyllymetreittäin unelmia kolmelta vuosituhannelta

Eikä hän löydä sitä mitä etsii,
ei sitä koskaan löydä

(löysin lusikan heinäsuovasta)

Kadulla taas
askeleet taas tihenevät
taas aika juoksee liian nopeaan

koulun piha on tyhjin

niiaus: anteeksi että olen myöhässä

mutta ei hän kadu tippaakaan:
vaihtaa nyt viisi minuuttia pysähtyneeseen aikaan, tietysti
(mainio kauppa suorastaan!)

opettaja nyrpistää nenäänsä:
hymy suussa, on sillä otsaa

Runotorstai: vaihtoehto. Ehkä turhan sekava oikeaksi runoksi, vaatisi paljon lisää fiksailua. Käyn liian usein kirjastossa: ei tee hyvää terveydelle unohtaa takki tai jättää syömättä. Mutta kirjastossa... saa unohtaa ja olla hetken rauhassa, eikä kuitenkaan yksin. Se on liian hienoa. Broileririsotto vai kiinalaisia runoja?!

Jotkut lapset karkaavat koulusta
(käydäkseen kirjastossa)
Jotkut lapset valvovat salaa
(lukeakseen runoja)

Kyllä sellaisia on pakko olla muitakin.

Jos itken tänä yönä, en itke surua

onni on sitä että tulostaa 20 sivua valmista tekstiä

onni on sitä että on yhdessä hiljaa

onni on sitä että lukee vanhoja kirjoja ja nauraa tai itkee

onni on sitä että kuuntelee musiikkia ja ymmärtää jotakin uutta

onni on sitä että juo teetä

onni on sitä että käy kirjastossa ruokatunnilla

onni on sitä että näkee kauniita unia yöllä

onni on sitä että muistaa että on ystäviä