Hän tuli kuitenkin
kaksi kupillista kaakaota
miksi katonrajassa kulkee turkoosi putki, en ehtinyt kysyä
oli liikaa sanottavaa
-olen rakastunut rakkauteen
-niin minäkin
kaksi tyhjää kuppia
eripariset
Runotorstain haasteeseen 'tuli'. Olisi minulla tulestakin runoja, mutta nyt tällä viisiin. Onnea ja kiitos runokokoelman julkaisseelle kahviseuralleni.
torstai 11. maaliskuuta 2010
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Opettajalleni
Minulla on mitä mainioin äidinkielen opettaja. Tässä kuitenkin muutama asia, josta olen eri mieltä.
Minä tykkään kirjoittaa niin kuin kirjoitan. Sinä käsket välttää "Katri Valalaista toistoa, joka on niin 30-lukua", mutta kun rakastan, rakastan sitä niin paljon. Ja muun muassa eräs finlandia-palkittu kirjailija käyttää sitä, käyttää vieläpä paljon, ja tuskimpa sinä hänelle siitä kehtaisit valittaa.
Se eräs finlandia-palkittu oli tietenkin Kjell Westö, suurimpia suosikeitani kirjallisuuden maailmasta. On mahdollista, että olen oppinut sen kielen piirteen häneltä, mutta silläkään taas ei ole mitään väliä. Jotakuta matkin kuitenkin, haluan tai en. Tajusin muuten oikeastaan vasta vääntäessäni esseetä hänen kirjastaan "Missä kuljimme kerran" kuinka paljon rakastan kyseistä teosta. Ja silloin tajusin siis viimeinkin mitä hyötyä on kirjallisuuden purkamisesta tekstinä, kirjallisuuskritiikistä. Tiedän, että sanoisit että ei se nyt noinkaan mene, mutta jos minulle kirjallisuuskritiikki on tärkeää juuri tuon vuoksi, niin mitä siitä?
Niin, ja taide ei todellakaan synny vasta lukijan/kokijan päässä. Jos minä kirjoitan blogiini tai äidinkielen tunnille tai kirjettä, niin tietysti kirjoitan sitä lukijalle. Jos kirjoitan illalla pimeässä päiväkirjaa, kirjoitan sitä samasta syystä kuin syön tai hengitän tai nukun. En tee sitä taiteen vuoksi, mutta taiteeksihan se lasketaan. Ja se on olemassa vaikka en näyttäisi sitä kenellekään, edes haaveilisi näyttäväni - tai edes lukisi itse. (Heh, sainhan sen ajatusviivankin ympättyä tähän tekstiin!)
Sisareni sanoi, että koulussamme oli hänen aikanaan todella paljon ihan hulluja opettajia, ja todella paljon todella hyviä opettajia. Allekirjoitan väitteen täysin.
PS. Hauskin asia toissa syksynä oli se, kun käännyn katsomaan mitä ääntä varastosta kuuluu ja ovelta kurkistaa luuranko. Kiitos myös siitä.
Minä tykkään kirjoittaa niin kuin kirjoitan. Sinä käsket välttää "Katri Valalaista toistoa, joka on niin 30-lukua", mutta kun rakastan, rakastan sitä niin paljon. Ja muun muassa eräs finlandia-palkittu kirjailija käyttää sitä, käyttää vieläpä paljon, ja tuskimpa sinä hänelle siitä kehtaisit valittaa.
Se eräs finlandia-palkittu oli tietenkin Kjell Westö, suurimpia suosikeitani kirjallisuuden maailmasta. On mahdollista, että olen oppinut sen kielen piirteen häneltä, mutta silläkään taas ei ole mitään väliä. Jotakuta matkin kuitenkin, haluan tai en. Tajusin muuten oikeastaan vasta vääntäessäni esseetä hänen kirjastaan "Missä kuljimme kerran" kuinka paljon rakastan kyseistä teosta. Ja silloin tajusin siis viimeinkin mitä hyötyä on kirjallisuuden purkamisesta tekstinä, kirjallisuuskritiikistä. Tiedän, että sanoisit että ei se nyt noinkaan mene, mutta jos minulle kirjallisuuskritiikki on tärkeää juuri tuon vuoksi, niin mitä siitä?
Niin, ja taide ei todellakaan synny vasta lukijan/kokijan päässä. Jos minä kirjoitan blogiini tai äidinkielen tunnille tai kirjettä, niin tietysti kirjoitan sitä lukijalle. Jos kirjoitan illalla pimeässä päiväkirjaa, kirjoitan sitä samasta syystä kuin syön tai hengitän tai nukun. En tee sitä taiteen vuoksi, mutta taiteeksihan se lasketaan. Ja se on olemassa vaikka en näyttäisi sitä kenellekään, edes haaveilisi näyttäväni - tai edes lukisi itse. (Heh, sainhan sen ajatusviivankin ympättyä tähän tekstiin!)
Sisareni sanoi, että koulussamme oli hänen aikanaan todella paljon ihan hulluja opettajia, ja todella paljon todella hyviä opettajia. Allekirjoitan väitteen täysin.
PS. Hauskin asia toissa syksynä oli se, kun käännyn katsomaan mitä ääntä varastosta kuuluu ja ovelta kurkistaa luuranko. Kiitos myös siitä.
perjantai 26. helmikuuta 2010
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
jotain uutta länsirintamalta
Rekisteröidyin rakkausrunot.net:iin vihdoin. Siellä näyttää pyörivän sen verran paljon väkeä, että minullekin riittäisi palautteen antajia. Löydyn nimellä Fujiwara, osa runoista on jo ollut täällä.
Olen alkanut harrastaa runojen kääntämistä. Ei minun varmaankaan pitäisi, englantini tai tankataitoni eivät riitä, mutta on se vain niin hauskaa hommaa..!
Minne käärisin
onneni? Sanoisinko:
Ommelkaa hihat
enemmän kiinni tähän
kiinalaiseen pukuuni
Kimonon hihat, erityisesti vanhanmallisen, on ommeltu ainoastaan 'osittain' kiinni. Runo on alunperin 'Harukanaru toki no naka de Hachiyo shu' -animen jaksosta 15. Koska en osaa japania, se on käännetty englannin kielestä:
What should I use
to envelop my happiness?
I should have said
sew sleeves more full than usual
for my chinese robe
Olen alkanut harrastaa runojen kääntämistä. Ei minun varmaankaan pitäisi, englantini tai tankataitoni eivät riitä, mutta on se vain niin hauskaa hommaa..!
Minne käärisin
onneni? Sanoisinko:
Ommelkaa hihat
enemmän kiinni tähän
kiinalaiseen pukuuni
Kimonon hihat, erityisesti vanhanmallisen, on ommeltu ainoastaan 'osittain' kiinni. Runo on alunperin 'Harukanaru toki no naka de Hachiyo shu' -animen jaksosta 15. Koska en osaa japania, se on käännetty englannin kielestä:
What should I use
to envelop my happiness?
I should have said
sew sleeves more full than usual
for my chinese robe
tiistai 16. helmikuuta 2010
Ja tänään ärsyttää...
Konservatiivisuus.
Iltapäivälehden lööppi huusi eilen jotain sen suuntaista kuin 'naisjuntajien kiihkeä suutelu järkytti' tai jotain. Naisjuontajien. Lesboja. Voi ei, telkkarissa näkyy lesboja.
Ja pari viikkoa sitten 'pankkiryöstön tekijä pukeutui naiseksi'. Transvestiitti? Voi ei.
Miksi edelleen epäheteronormatiivisuudesta saa revittyä otsikoita??
Eräs luokkamme lempinimistä muiden koululaisten suussa on kuulemma 'lesboluokka'. Miksi edelleen tuollaista nostetaan esiin? Miksi kun halutaan puhua pahaa, käytetään tuollaista nimeä?
'onko se okei pukeutua mieheksi' kysyi nuorisotalon ohjaaja kun esittelin tulevaa cosplay-roolipukua. On se okei. Sietäisi olla.
'ehkä tuollaisissa vaatteissa voi leimautua lesboksi' sanoo isä toisesta asustani.
Ja mitä sitten. Miksi on olemassa yhä kielteinen käsite leimautumisesta homoseksuaaliksi?
... Anteeksi tekstin laatu mutta kun ärsytti.
Iltapäivälehden lööppi huusi eilen jotain sen suuntaista kuin 'naisjuntajien kiihkeä suutelu järkytti' tai jotain. Naisjuontajien. Lesboja. Voi ei, telkkarissa näkyy lesboja.
Ja pari viikkoa sitten 'pankkiryöstön tekijä pukeutui naiseksi'. Transvestiitti? Voi ei.
Miksi edelleen epäheteronormatiivisuudesta saa revittyä otsikoita??
Eräs luokkamme lempinimistä muiden koululaisten suussa on kuulemma 'lesboluokka'. Miksi edelleen tuollaista nostetaan esiin? Miksi kun halutaan puhua pahaa, käytetään tuollaista nimeä?
'onko se okei pukeutua mieheksi' kysyi nuorisotalon ohjaaja kun esittelin tulevaa cosplay-roolipukua. On se okei. Sietäisi olla.
'ehkä tuollaisissa vaatteissa voi leimautua lesboksi' sanoo isä toisesta asustani.
Ja mitä sitten. Miksi on olemassa yhä kielteinen käsite leimautumisesta homoseksuaaliksi?
... Anteeksi tekstin laatu mutta kun ärsytti.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Naamiot
- Minä en ole nähnyt yhtään Shakespearen näytelmää, sanon vähän ujona ja pyörittelen lusikkaa kaakaossani.
- En minäkään ole lukenut kuin Hamletin, hän sanoo, äänestä kuulen että hän hymyilee.
- Mutta sinähän olit lukenut vaikka mitä, niitä sellaisia vanhoja nahkaselkäisiä kirjoja, hän jatkaa vielä. Minun pitäisi vastata äkkiä, keksiä vastaus, joka ei olisi aivan typerä, etten korostaisi liikaa lukeneisuuttani tai vähättelisi tai olisi epäkohtelias…
- Ai sellaista kuin Dostojevski, Wilde tai Victor Hugo? Niin no, kai minä olen niitä aika paljon lukenut, tai ainakin keskimääräistä enemmän, koetan kuulostaa vähän hajamieliseltä, siltä, etten eläisi noiden kirjojen vuoksi (tai hänen vuokseen). Taidan kuulostaa lähinnä siltä, että olisin väsynyt tai epäkiinnostunut. Hetki hetkeltä minua hermostuttaa enemmän.
- Kaikki me seisomme katuojassa, mutta vain jotkut meistä katsovat tähtiin, hän vaihtaa yllättäen aihetta, oletko sinä niitä tähtiin katselijoita?
Taidan punastua vastatessani.
- Kai minä olen, vilkaisen hänen kasvojaan: tähtisilmät katsovat minua tarkkaavaisesti. Ovat kai katsoneet koko ajan?
- Maailmankartta, jonne ei ole merkitty utopiaa, ei ole vilkaisemisen arvoinen, koska se jättää pois sen maan, jonne ihmiskunta on aina rantautumassa
Vasta silloin tajuan, että hän sitatoi jotakuta.
- Et tainnut keksiä tuota itse?
- Haittaako se? hän naurahtaa, joku sen on kirjoittanut aiemmin, mutta minä sanon sen sinulle, juuri tänään, juuri täällä. Tänään se on sinulle, vieläkin hän katsoo minua silmiin
Menen yhä enemmän hämilleni, melkein änkytän heittäessäni kysymyksen takaisin.
- Entä sinä, oletko sinä haaveilija?
Ensi kertaa hän hiljenee, katse putoaa alas.
- Onnettomana/ oivallan olevani/ kuin päällyskaapu/ jonka hihat eivät saa/ koskettaa ranteitanne, lausuessaan runoa hän riisuu kädestään mustat hansikkaat, ne jotka hänellä on aina, ne joihin kiinnitin hänessä ensiksi huomiota.
- Ainakin ennen minä haaveilin, hän sanoo aivan hiljaa. Enemmän minua järkyttää hänen äänensä sävy kuin ranteiden arvet.
Minun on pakko halata häntä. Pöytä kolahtaa kun kumarran tarpeeksi lähelle. Hän tuoksuu heikosti suitsukkeelta.
- Simpukka voi elää ilman kuortaan jos sen eristää merestä, lausun mieleeni ensinnä tulevat sanat
- Keksitkö tuon itse? hän kysyy yllättyneenä. Päästän hänet irti, mutta tuolini jää lähemmäs.
- En, se on jostakin kirjasta
Ja taas hän hymyilee.
- Iskit takaisin omilla aseillani, kieroa. Sinä kun luet paljon, niin satutko tietämään sen kirjan, jossa on Johanna- nimisiä veneitä, 19 hatturasiaa ja autio tanssipaviljonki?
- En? kurtistan kulmiani. En tiedä vaihtaako hän tahallaan aihetta, poukkoilee, sitatoi, kiertelee, vai onko se vain hänen luontonsa.
- Minulla on tasan yksi hatturasia. Tänään menen ja poltan sen, hänen äänensä on taas erilainen: päättäväinen. Absurdi, koska hänen lauseensa on niin outo. Enkä kuitenkaan naura.
- Täh?
- Minä lainaan sen kirjan sinulle, tuon sen ensi kerralla, hän sanoo ja nousee ylös.
Tajuan yhtäkkiä, että ulkona on jo pimeää. Mitä kello on? Hetkeen en muista, onko kesä, talvi, syksy: onko jo myöhä. Helmikuu, sentään muistan. Olemme me tunteja istuneet.
Minäkin nousen ylös ja hetken me seisomme vastakkain, ihan lähellä toisiamme. Hän hymyilee, hipaisee taas kädessään olevalla hansikkaalla poskeani. Me emme suutele.
- Nähdään! Hän vilkuttaa vielä ovelta.
- -
Kirjoitettu koulussa, aiheena 'naamiot'. Tässä tarinassa on jotain vieläkin kökköyksiä, mutta tykkään itse hirveästi kokonaisuudesta. Idea alkoi valua Oscar Wildestä ja hänen esseestään Naamioiden totuus [joka käsittelee Shakespearea]. Sisältää siis sitaatteja häneltä, mutta myös muista kirjoista.
Keitä henkilöt ovat? Minkä ikäisiä? Sukupuolensa?
- En minäkään ole lukenut kuin Hamletin, hän sanoo, äänestä kuulen että hän hymyilee.
- Mutta sinähän olit lukenut vaikka mitä, niitä sellaisia vanhoja nahkaselkäisiä kirjoja, hän jatkaa vielä. Minun pitäisi vastata äkkiä, keksiä vastaus, joka ei olisi aivan typerä, etten korostaisi liikaa lukeneisuuttani tai vähättelisi tai olisi epäkohtelias…
- Ai sellaista kuin Dostojevski, Wilde tai Victor Hugo? Niin no, kai minä olen niitä aika paljon lukenut, tai ainakin keskimääräistä enemmän, koetan kuulostaa vähän hajamieliseltä, siltä, etten eläisi noiden kirjojen vuoksi (tai hänen vuokseen). Taidan kuulostaa lähinnä siltä, että olisin väsynyt tai epäkiinnostunut. Hetki hetkeltä minua hermostuttaa enemmän.
- Kaikki me seisomme katuojassa, mutta vain jotkut meistä katsovat tähtiin, hän vaihtaa yllättäen aihetta, oletko sinä niitä tähtiin katselijoita?
Taidan punastua vastatessani.
- Kai minä olen, vilkaisen hänen kasvojaan: tähtisilmät katsovat minua tarkkaavaisesti. Ovat kai katsoneet koko ajan?
- Maailmankartta, jonne ei ole merkitty utopiaa, ei ole vilkaisemisen arvoinen, koska se jättää pois sen maan, jonne ihmiskunta on aina rantautumassa
Vasta silloin tajuan, että hän sitatoi jotakuta.
- Et tainnut keksiä tuota itse?
- Haittaako se? hän naurahtaa, joku sen on kirjoittanut aiemmin, mutta minä sanon sen sinulle, juuri tänään, juuri täällä. Tänään se on sinulle, vieläkin hän katsoo minua silmiin
Menen yhä enemmän hämilleni, melkein änkytän heittäessäni kysymyksen takaisin.
- Entä sinä, oletko sinä haaveilija?
Ensi kertaa hän hiljenee, katse putoaa alas.
- Onnettomana/ oivallan olevani/ kuin päällyskaapu/ jonka hihat eivät saa/ koskettaa ranteitanne, lausuessaan runoa hän riisuu kädestään mustat hansikkaat, ne jotka hänellä on aina, ne joihin kiinnitin hänessä ensiksi huomiota.
- Ainakin ennen minä haaveilin, hän sanoo aivan hiljaa. Enemmän minua järkyttää hänen äänensä sävy kuin ranteiden arvet.
Minun on pakko halata häntä. Pöytä kolahtaa kun kumarran tarpeeksi lähelle. Hän tuoksuu heikosti suitsukkeelta.
- Simpukka voi elää ilman kuortaan jos sen eristää merestä, lausun mieleeni ensinnä tulevat sanat
- Keksitkö tuon itse? hän kysyy yllättyneenä. Päästän hänet irti, mutta tuolini jää lähemmäs.
- En, se on jostakin kirjasta
Ja taas hän hymyilee.
- Iskit takaisin omilla aseillani, kieroa. Sinä kun luet paljon, niin satutko tietämään sen kirjan, jossa on Johanna- nimisiä veneitä, 19 hatturasiaa ja autio tanssipaviljonki?
- En? kurtistan kulmiani. En tiedä vaihtaako hän tahallaan aihetta, poukkoilee, sitatoi, kiertelee, vai onko se vain hänen luontonsa.
- Minulla on tasan yksi hatturasia. Tänään menen ja poltan sen, hänen äänensä on taas erilainen: päättäväinen. Absurdi, koska hänen lauseensa on niin outo. Enkä kuitenkaan naura.
- Täh?
- Minä lainaan sen kirjan sinulle, tuon sen ensi kerralla, hän sanoo ja nousee ylös.
Tajuan yhtäkkiä, että ulkona on jo pimeää. Mitä kello on? Hetkeen en muista, onko kesä, talvi, syksy: onko jo myöhä. Helmikuu, sentään muistan. Olemme me tunteja istuneet.
Minäkin nousen ylös ja hetken me seisomme vastakkain, ihan lähellä toisiamme. Hän hymyilee, hipaisee taas kädessään olevalla hansikkaalla poskeani. Me emme suutele.
- Nähdään! Hän vilkuttaa vielä ovelta.
- -
Kirjoitettu koulussa, aiheena 'naamiot'. Tässä tarinassa on jotain vieläkin kökköyksiä, mutta tykkään itse hirveästi kokonaisuudesta. Idea alkoi valua Oscar Wildestä ja hänen esseestään Naamioiden totuus [joka käsittelee Shakespearea]. Sisältää siis sitaatteja häneltä, mutta myös muista kirjoista.
Keitä henkilöt ovat? Minkä ikäisiä? Sukupuolensa?
lauantai 9. tammikuuta 2010
2010 -->
Olen kirjoittanut joululomalla ja sen jälkeen enemmän kuin koko syksynä, jos sivumääriä alkaisi laskemaan. Ja huonotasoisempaa tekstiä kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Huokaus. Minun oli tarkoitus osallistua runotorstain megahaasteeseen, mutta sekin jäi: valitsin liian vaikean tavoitteen (tanka joka viikolta)
Ja sitten seuraa lista tärkeimmistä asioista, joista minun pitäisi teksteissäni päästä eroon:
1. ajatusviivan tuhlailu - koko ajan - milloin minnekin
2. puolipisteen käyttö; käytän sitä ilmeisestikin väärin
3. sanojen toisto, toisto jota rakastan ihan liikaa
5. (sulkeiden käyttö joka toisessa lauseessa)
4. ja vähentää lauseiden aloittamista ja-sanalla tai muilla konjuktioilla
5. 'kaksinkertaisen' kappalejaon käyttö
Uudenvuoden lupauksena aion ainoastaan kirjoittaa ja lukea paljon. Niin, ja ehkä opetella pelaamaan paremmin, pukeutua viksummin tai jos pahin taphtuu pukeutua tosiaan pelkkään harmaaseen, puhumaan oikeista asioista ja myös olemaan oikealla tavalla hiljaa, oppia laskemaan matematiikkaa ja lukea 500 sivua ruotsiksi...
Ja sitten seuraa lista tärkeimmistä asioista, joista minun pitäisi teksteissäni päästä eroon:
1. ajatusviivan tuhlailu - koko ajan - milloin minnekin
2. puolipisteen käyttö; käytän sitä ilmeisestikin väärin
3. sanojen toisto, toisto jota rakastan ihan liikaa
5. (sulkeiden käyttö joka toisessa lauseessa)
4. ja vähentää lauseiden aloittamista ja-sanalla tai muilla konjuktioilla
5. 'kaksinkertaisen' kappalejaon käyttö
Uudenvuoden lupauksena aion ainoastaan kirjoittaa ja lukea paljon. Niin, ja ehkä opetella pelaamaan paremmin, pukeutua viksummin tai jos pahin taphtuu pukeutua tosiaan pelkkään harmaaseen, puhumaan oikeista asioista ja myös olemaan oikealla tavalla hiljaa, oppia laskemaan matematiikkaa ja lukea 500 sivua ruotsiksi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
