Ihastuminen

On erikoinen tunne tavata (pitkästä aikaa) joku, johon on joskus ollut ihastunut. Tapaamisen sopiminen on ihan tavallista, mutta yleensä siinä vaiheessa kun on junassa tai bussissa tai muuten vain matkalla löytää uudestaan jotain niistä lämpimistä tunteista jotka on jo luullut unohtaneensa. Jotain siitä jännityksestä ja valosta.

En sanoisi, että ihastun uudelleen joka kerta, mutta jotain sellaista se kuitenkin on.

Keväällä tapasin ihmisen, jonka olin nähnyt traagisten ihastumistunteiden jälkeen vain muutaman kerran ja aina pitkin väliajoin. Ajattelin, että osaisin jo olla hänen ystävänsä ajattelematta mitään muuta, mutta yllättäen löysin ihan saman lämmön ja kiusallisuuden kuin aiemminkin. En lopulta mennyt töihin hänen kanssaan: minulla oli kaikki muut syyt mennä, mutta en halunnut kokea uudestaan samoja monimutkaisia tunteita ja kieltäydyin.

Ja tänä syksynä olen tavannut monesti ihmisen, jonka vuoksi olin ollut hetken valmis jättämään ihan kaiken järkevän opiskeluistani alkaen. Ennen tapaamisia olen aina ajatellut, miten mukavaa on, että sydämeni on rauhoittunut, mutta ei se kuitenkaan aivan ole.

Sen lisäksi, että tunteista on vaikea päästää irti, jää jotain muutakin lämpöä niihin ihmissuhteisiin, joissa on joskus ihastuttu. En osaa kuvailla sitä, mutta tunnen erityistä yhteyttä yhä kaikkiin ihmisiin, joita olen koskaan romanttisessa mielessä haikaillut. Joidenkin kanssa en ole enää oikeastaan lainkaan tekemisissäkään, mutta mietin heitäkin, ja toivon heille kaikkea hyvää heidän elämäänsä ehkä vielä "tavallisia" menneiden vuosien ystäviänikin enemmän.