Niin paljon kaunista ja silti

En yleensä linkitä blogeja tai mitään muutakaan, koska olen todella laiska lukemaan ihmisten suosituksesta mitään, varsinkaan, jos linkkejä on paljon. Nyt on kuitenkin pakko, koska tämä sarjakuvablogi on vaan niin mainio. Lukekaa.

-> Hilleri

Tuo blogisti saa upeasti välitettyä tunteita sarjakuvilla ja teksteillään, ja niin usein ne tuntuvat tutuilta. Minäkin itken ja nauran vuorotellen tuon blogin pitäjän lailla, ja usein elämä tuntuu hyvältä juuri silloin kun on vaikeaa, ja toisaalta usein kaikki tuntuu kauhealta juuri silloin, kun asiat ovat oikeasti aika hyvin mallillaan.

Haluaisin kirjoittaa tänään, juuri nyt, jotakin, mutta en taida saada taaskaan proosaa aikaiseksi. Kirjoitan todella todella vähän mitään järkevää tekstiä, ja hiljalleen alan pelätä todella unohtavani kirjoitetun kielen.Voikohan niin käydä?

Istun iltakaudet internetissä ja jätän yliopistoläksyt viime tippaan ja vähälle huomiolle. Rakastan elää ja olla ulkona ja tavata ihmisiä, mutta enimmäkseen istun kotona. Internet on hyvä ja ihana ja paha ja pilaa kaiken. On ihanaa, että kurssimateriaalin saa internetistä ja lisätietoa voi hakea googlella ja google translate kääntää vieraskieliset nettisivut edes joten kuten ymmärrettävään englantiin, mutta sydäntäni kylmää ajatus siitä, että tulevaisuudessa elämä on juuri tällaista.

Minua pelottaa, että kirjat katoavat tai siis harvinaistuvat. Pelottaa, että jonakin päivänä nykymuotoisia kirjastoja ei ole. Pelottaa, mitä internet tekee journalismille. Pelottaa, että tulevaisuudessa on yhä vähemmän syitä käydä ulkona auringon paisteessa tai varsinkaan sateessa. Pelottaa, että ihmiset unohtavat ajan ennen matkapuhelimia (työskentelen lasten kanssa, ja siksi tiedän tuon ajan jo alkaneen). Pelottaa, että ihmiset unohtavat, kuinka ollaan fyysisesti ja oikeasti läsnä. Pelottaa, että paljon kaunista ja hyvää katoaa nykyteknologian myötä.

Ja silti tähän kaikkeen liittyy niin paljon hyvää. Ja silti maailma on niin kaunis ja on niin hienoa olla elossa.