Novelli veripunaisesta kukasta

Jos nukkuu kirsikkapuun alla ja herää, luulee hetken ajan veden muuttuneen vadelmalimonadiksi.

Kun olin pieni, lempilauluni oli seitsemästoista kappale sellaisella levyllä, jonka kannessa oli Leninin kuva (Leninillä oli suuri otsa ja hän oli hyvä mies ja hän asuu kaukana Vietnamista, olin ehkä viisi kun opin tuon)

Sitten kun nousee ylös, ymmärtää taas että maailma ei ole muuttunut miksikään.

Esitin sen laulun kerran pikkujouluissa vanhoille taistolaisille, vaikken ole koskaan osannut laulaa. Siskon poikaystävä oli kiva, kun se opetti minut käyttämään cd-soitinta ja soittamaan sitä levyä ilman äidin apua.

Kohottaa silti katseensa ja katselee vaaleanpunaisia latvoja, unohtaa hetkeksi.

Kuuntelin sen laulun pitkästä aikaa seitsemännellä koulussa, kun puhuimme pelottavasta musiikista. Nauroimme yhdessä sille, kuinka hullu laulu se on ja kuinka outoa, että sellaista on koskaan laulettukaan.

Lopulta on pakko laskea katse: alkaa sataa vettä ja silmiin osuu pisaroita.

(enkä koskaan lopettanut rakastamasta sitä laulua)

Olen lukenut liikaa japanilaisia runoja

Luin viikonloppuna japanilaisten runojen englantiin kääntämistä käsittelevää kirjaa One hundred frogs. Se sisältää mm. 100 käännöstä Bashon tunnetusta haikusta "furu ike ya/karezu tobikomu/ mizu no oto". Suomeksi runo taipuu helpoiten/suorimmin ehkä muotoon "vanha lampi ja/sammakon hypätessä/veden ääni".

...Runotorstain teema "hyppy" tuo siis mieleeni lähinnä sammakot. Tässä muutama astetta luovempi käännökseni/väännökseni sammakkorunosta:

lammikko iänikunen,
vesiallas varsin vanha,
sinne sammakko putoopi
pinta särkyy, vesi läikkyy


Hiljainen lampi
sammakko hyppää
pärskähdys


Vanha lampi:
veden ääni sammakon
loikatessa

vaihtoehtona vapaus

tyttö valitsee kirkon sijasta kirjaston

(oho, unohdin takin)

Kirjasto, Bibliotek
aika pysähtyy viheltäen

hyllymetreittäin unelmia kolmelta vuosituhannelta

Eikä hän löydä sitä mitä etsii,
ei sitä koskaan löydä

(löysin lusikan heinäsuovasta)

Kadulla taas
askeleet taas tihenevät
taas aika juoksee liian nopeaan

koulun piha on tyhjin

niiaus: anteeksi että olen myöhässä

mutta ei hän kadu tippaakaan:
vaihtaa nyt viisi minuuttia pysähtyneeseen aikaan, tietysti
(mainio kauppa suorastaan!)

opettaja nyrpistää nenäänsä:
hymy suussa, on sillä otsaa

Runotorstai: vaihtoehto. Ehkä turhan sekava oikeaksi runoksi, vaatisi paljon lisää fiksailua. Käyn liian usein kirjastossa: ei tee hyvää terveydelle unohtaa takki tai jättää syömättä. Mutta kirjastossa... saa unohtaa ja olla hetken rauhassa, eikä kuitenkaan yksin. Se on liian hienoa. Broileririsotto vai kiinalaisia runoja?!

Jotkut lapset karkaavat koulusta
(käydäkseen kirjastossa)
Jotkut lapset valvovat salaa
(lukeakseen runoja)

Kyllä sellaisia on pakko olla muitakin.

Jos itken tänä yönä, en itke surua

onni on sitä että tulostaa 20 sivua valmista tekstiä

onni on sitä että on yhdessä hiljaa

onni on sitä että lukee vanhoja kirjoja ja nauraa tai itkee

onni on sitä että kuuntelee musiikkia ja ymmärtää jotakin uutta

onni on sitä että juo teetä

onni on sitä että käy kirjastossa ruokatunnilla

onni on sitä että näkee kauniita unia yöllä

onni on sitä että muistaa että on ystäviä

Kuvassa näkyy kirjahylly

Tai siis pikkupätkä kirjahyllyäni, runot.

Huomaan itsekin vasta nyt, että kirjoista tasan yksi on uutena ostettu, muut kirjastoista ostteuja, antikvariaateista, yms. Jos ollaan tarkkoja, kuusi kirjoista on äitini. Minulla ne ovat vain kestolainassa. Se kirja joka ei mahtunut kuvaan, on oikeastaan varastettu. Yksi kirjoista on vuodelta 2010, yksi vuodelta 1929 ['uutta suomalaista runoutta' esim. Aleksis Kivi ja Eino Leino]. Vanhimmat runot ovat toisessa kulunutkantisessa kirjassa, Anhavan tankasuomennosten joukosta löytyy yli 1000 vuotta vanhoja tekstejä. Tärkeimmät/rakkaimmat minulle ovat Brechtin runot ja ne tankat. Viidestätoista kirjasta noin neljä on vasemmistolaissävytteisiä, neljä japanilaisia. Ja noin seitsemän suomalaisia (luvuissa mukana se kuvasta puuttuva teos)

Melkein kaikki kirjoista ovat lukemisen arvoisia tai suorastaan todella hyviä :)

Kirjoittaa, ei kirjoita, kirjoittaa, ei kirjoita

otan kynän käteeni
paperille alkaa syntyä tavuja sanoja lauseita
yksi kokonainen virkekin
kielikuvia ja harkittu viittaus
mutta ei se runolta näytä

Runotorstai. Sana 'kärsimys' toi tällä hetkellä auttamatta mieleeni äidinkielen lopputyön, jonka palautuspäivä on ensi torstai ja joka on pahasti kesken. Aiheena joku suomalainen kirjailija: esittelen Kai Niemistä ja hänen tuotantoaan.

Tämä runo on pastissista hänelle. Se kuvaa lopputyöfiiliksiä aika hyvin, vaikken tiedä muistuttaako se herran tuotantoa juurikaan...