"Pienenä rakensimme veljen kanssa usein sohvatyynyistä majan, siitä tuli kapea ja lähinnä keskityimme siihen, ettei se romahda", hän kertoo, "sitten kasvoimme niin isoiksi, ettei me enää mahduttu sinne yhtä aikaa."
Minusta se on hyvin surullinen metafora ja kysyn, eikö maja silloin menettänyt kaiken hauskuutensa. Hän kohauttaa olkiaan: "Ei siellä alun perinkään mitään mahtunut tekemään", eikä kuulosta lainkaan pettyneeltä. Mietin vielä illallakin heidän majaansa, enkä osaa olla näkemättä tarinaa surulisena. Ehkä juuri se on minun vikani, siksi hän osaa elää ja minä en. Ajattelen majaa, jota en ole koskaan nähnyt enkä saa unta.
Ehkä juuri siksi minä kirjoitan ja sinä et.
- -
Sadan sanan novelli eli raapale. Tosin perustuu tositapahtumiin, enää en muista mikä on fiktiota ja mikä ei. Näitä muisti-aiheisia raapaleita on itseasiassa trilogia, ehkä näette loputkin joskus.Olen saanut tästä tekstistä kommentteja monelta läheiseltäni, ja kaikki ovat ymmärtäneet tekstin melko eri tavoin.
Miten sinä luet tämän tarinan?
maanantai 28. toukokuuta 2012
tiistai 22. toukokuuta 2012
Laulu asioista 8: tanssi
Enpä olekaan pitkään aikaan listannut elämäni tärkeitä asioita tuon otsikon alle.
Luulin pitkään, etten pidä tanssista. Koulun liikuntatunneilla tanssi oli sellaista kuin musiikkivideoissa, modernia yksilöurheilua moderniin musiikkiin. En pidä yksilöurheilusta enkä suurimmasta osasta nyky-popmusiikkia. En ehtinyt oppia askelia enkä pysynyt rytmissä. Tunsin katseet selässäni, kuvittelin kaikkien näkevän virheeni. Tanssittiin koulussa pari kertaa perinteisempiäkin tansseja, mutta ala-asteella kansantanssi ja wanhat tanssit olivat kamalia, koska niissä piti koskea poikiin.
Muistan, miten nurmi oli vihreää ja aurinko paistoi, kun pääsin ensimmäistä kertaa tanssimaan keskiaikatansseja. Muistan, miltä tuntui kun musiikki alkoi soida. En ollut koskaan kuullut keskiaikaista musiikkia. En ollut koskaan tanssinut keskiaikaisia tansseja. Rakastin sitä musiikkia heti.
Keskiaikatanssien askeleet ovat hyvin helpot (tai siis, helpot tanssit ovat todella helppoja, vaikeita en ole opetellut), ja mikä tärkeintä, niitä ei tanssita yksin. Muodostelma on tyypillisesti piiri, sola, tai parijono, aina on joku vieressä tai edessä josta ottaa mallia, kun ei muista. En ole hyvä tanssija, sen tiedän, mutta olen oppinut tanssimaan virheitteni yli.
Tärkeintä on päätyä askelkuvion lopuksi oikeaan paikkaan suunnilleen oikeaan aikaan. Ja pitää hauskaa samalla. En ole aiemmin ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat rakastavansa tanssia: mikä siinä muka on niin erikoista? Mutta nyt olen löytänyt "oman tanssini",ja kyllä: rakastan tanssia. En osaa kirjoittaa siitä, se on liikettä eikä liikettä voi tavoittaa sanoilla.
Loppuun vielä jonkinlainen esimerkki keskiaikatanssista, tai ainakin jostakin historiallisesta tanssista. (Keskiaikatanssien sijana puhutaan yleensä "historiallisista tansseista", koska niiden lisäksi tanssitaan paljon uudempiakin tansseja) Youtuben ihmemaasta löytyy kasapäin videoita, tuossa yhdistyi jonkinmoinen kuvanlaatu kelvolliseen äänenlaatuun.
Luulin pitkään, etten pidä tanssista. Koulun liikuntatunneilla tanssi oli sellaista kuin musiikkivideoissa, modernia yksilöurheilua moderniin musiikkiin. En pidä yksilöurheilusta enkä suurimmasta osasta nyky-popmusiikkia. En ehtinyt oppia askelia enkä pysynyt rytmissä. Tunsin katseet selässäni, kuvittelin kaikkien näkevän virheeni. Tanssittiin koulussa pari kertaa perinteisempiäkin tansseja, mutta ala-asteella kansantanssi ja wanhat tanssit olivat kamalia, koska niissä piti koskea poikiin.
Muistan, miten nurmi oli vihreää ja aurinko paistoi, kun pääsin ensimmäistä kertaa tanssimaan keskiaikatansseja. Muistan, miltä tuntui kun musiikki alkoi soida. En ollut koskaan kuullut keskiaikaista musiikkia. En ollut koskaan tanssinut keskiaikaisia tansseja. Rakastin sitä musiikkia heti.
Keskiaikatanssien askeleet ovat hyvin helpot (tai siis, helpot tanssit ovat todella helppoja, vaikeita en ole opetellut), ja mikä tärkeintä, niitä ei tanssita yksin. Muodostelma on tyypillisesti piiri, sola, tai parijono, aina on joku vieressä tai edessä josta ottaa mallia, kun ei muista. En ole hyvä tanssija, sen tiedän, mutta olen oppinut tanssimaan virheitteni yli.
Tärkeintä on päätyä askelkuvion lopuksi oikeaan paikkaan suunnilleen oikeaan aikaan. Ja pitää hauskaa samalla. En ole aiemmin ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat rakastavansa tanssia: mikä siinä muka on niin erikoista? Mutta nyt olen löytänyt "oman tanssini",ja kyllä: rakastan tanssia. En osaa kirjoittaa siitä, se on liikettä eikä liikettä voi tavoittaa sanoilla.
Loppuun vielä jonkinlainen esimerkki keskiaikatanssista, tai ainakin jostakin historiallisesta tanssista. (Keskiaikatanssien sijana puhutaan yleensä "historiallisista tansseista", koska niiden lisäksi tanssitaan paljon uudempiakin tansseja) Youtuben ihmemaasta löytyy kasapäin videoita, tuossa yhdistyi jonkinmoinen kuvanlaatu kelvolliseen äänenlaatuun.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Eurooppa-päivänä 67 vuotta jälkeen Saksan antautumisen
Istuin tänään bussissa matkalla Vii Voan-kauppaan - taitaapi olla Helsingin isoin tai ainakin arvostetuin aasialaisen ruuan kauppa. Minulla oli ostoslistakin: kolme purkkia kookosvettä, limu ja nuudeleita, ei mitään kovin ihmeellistä. En osaa kokata erityisen hyvin, enkä tiedä puolistakaan sen kaupan ruuista, että mitä niillä pitäisi tehdä.
Edessäni istuvat ikäiseni tytöt juttelivat kaikenlaista, kuuntelin puolella korvaa. Matkan varrella ikkunasta he näkivät erään Vii Voanin pikkusisaren: 'Kiinalaisen elintarvike kaupan'. "Olisi hauskaa mennä tuollaiseen joskus", toinen sanoi, toinen oli samaa mieltä.
Me elämme eri maailmoissa. Minä ja nuo tytöt, ja toki kaikki muutkin ihmiset. Jotenkin tajusin sen hyvin selvästi tänä iltapäivänä.
Halusin kertoa tästä, oli siinä järkeä tai ei.
Edessäni istuvat ikäiseni tytöt juttelivat kaikenlaista, kuuntelin puolella korvaa. Matkan varrella ikkunasta he näkivät erään Vii Voanin pikkusisaren: 'Kiinalaisen elintarvike kaupan'. "Olisi hauskaa mennä tuollaiseen joskus", toinen sanoi, toinen oli samaa mieltä.
Me elämme eri maailmoissa. Minä ja nuo tytöt, ja toki kaikki muutkin ihmiset. Jotenkin tajusin sen hyvin selvästi tänä iltapäivänä.
Halusin kertoa tästä, oli siinä järkeä tai ei.
torstai 3. toukokuuta 2012
Tyttö ja poika (nyt runona)
Auringonpaiste avonaisesta akkunasta
annan anteeksi aamulle
aikaisemmin, aina aikaisemmin aukeavalle aamulle
- -
poika: minä rakastan
hymyäsi joka kerta
silloinkin
kun naurat vitseille
jotka kertovat minusta
tyttö: minä rakastan
selkääsi ja miettimään painuvaa päätäsi
silloinkin
kun pelaat shakkia
etkä huomaa minua
poika: "rakkaani, sinä olet täydellinen"
tyttö: rakkaani,
juuri epätäydellisenä
olet täydellinen
- -
Runotorstai pitkästä aikaa. Ensimmäinen runo tämän viikon haasteeseen, kuten lukijat varmaan huomasivatkin, samaa alkukirjainta oli tarkoitus pyöritellä. Käytin tuohon hieman liian vähän aikaa, mutta menköön.
Viime viikon ideaan, josta toinen ylläolevista runo on tehty, ihastuin. Tarkoitus oli kasata runo jonkun yleisen blogin ohjaavan hakusanan perusteella. Jos ei lasketa blogini nimellä tehtyjä hakuja, hämmentävää kyllä "tyttö ja poika" on yleisin hakusana (vanha novellini kyseisellä otsikolla saatta olla syy, vaikken kyllä tiedä miksi). Myös kaikenlaisilla Japani-haui'illa on blogiini päädytty.
"Rakkaani, sinä olet täydellinen" on jae Laulujen laulusta, en jaksa tarkistaa mistä kohtaa tarkemmin. Se siteerattiin minulle, ja se lienee ainoa raamatunkohta jonka tarkan sanamuodon muistan. Ohos.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
1 + 1 < 3
Unohdin toivottaa hyvää vappua eilen. Pahoitteluni!
Eräänä päivänä poikaystäväni laskeskeli ääneen tavalla, jota en ollut itse tajunnut ajatella. Tavallisessa suomalaisessa lukiossa on kolme pakollista kurssia uskontoa ja fysiikkaa yksi. Kemiaa, toista perinteistä matemaattista luonnontiedettä siihen päälle toinen kurssi.
Minusta se on hirvittävän surullista.
En tiedä uskontotunneista juuri mitään, olen ollut elämänkatsomustiedossa aina, joten en vaivaudu puuttumaan tarkemmin uskonnonopetukseen. Ja sanon vain sivulauseena, että et:ssä ei opi juuri mitään, se on oppiaineena turha. En ole vielä tavannut asiantuntevaa aineen opettajaa, ja kaikki järkevät sisällöt käsitellään myös muissa aineissa (viimeistään lukiossa). Miksi olen et:n nimissä mm. katsonut videota Tove Janssonista, kuunnellut yhden et-opettajistani 40 minuuttia kestävää esittelyä, oppinut tuplana filosofian ensimmäisen kurssin ja piirtänyt liikenneturvallisuusjulisteen?
Kukaan ei uskalla 2010-luvun Suomessa sanoa, että olisi aika lopettaa uskonnonopetus pakollisena kouluaineena. Tai ainakin vähentää sitä tai koota se kaikille yhteisen, (sisällöltään ja opettajakoulutukseltaan) järkeistetyn elämänkatsomustiedon alle.
Suostun opiskelemaan kirkollishistoriaa yleissivistyksen nimissä vaikka historian tunneilla, jos se on kynnyskysymys, ja kyllä murrosikäiset oppivat ne etiikka-asiatkin, jotka kuulemma kuuluvat opetussuunnitelmaan, jossain ihan muualla kuin koulussa.
Mitä koulujen uskonnonopetus antaa lapsille? Mitä se antaa nuorille? Mitä se antaa yhteiskunnallemme?
Eräänä päivänä poikaystäväni laskeskeli ääneen tavalla, jota en ollut itse tajunnut ajatella. Tavallisessa suomalaisessa lukiossa on kolme pakollista kurssia uskontoa ja fysiikkaa yksi. Kemiaa, toista perinteistä matemaattista luonnontiedettä siihen päälle toinen kurssi.
Minusta se on hirvittävän surullista.
En tiedä uskontotunneista juuri mitään, olen ollut elämänkatsomustiedossa aina, joten en vaivaudu puuttumaan tarkemmin uskonnonopetukseen. Ja sanon vain sivulauseena, että et:ssä ei opi juuri mitään, se on oppiaineena turha. En ole vielä tavannut asiantuntevaa aineen opettajaa, ja kaikki järkevät sisällöt käsitellään myös muissa aineissa (viimeistään lukiossa). Miksi olen et:n nimissä mm. katsonut videota Tove Janssonista, kuunnellut yhden et-opettajistani 40 minuuttia kestävää esittelyä, oppinut tuplana filosofian ensimmäisen kurssin ja piirtänyt liikenneturvallisuusjulisteen?
Kukaan ei uskalla 2010-luvun Suomessa sanoa, että olisi aika lopettaa uskonnonopetus pakollisena kouluaineena. Tai ainakin vähentää sitä tai koota se kaikille yhteisen, (sisällöltään ja opettajakoulutukseltaan) järkeistetyn elämänkatsomustiedon alle.
Suostun opiskelemaan kirkollishistoriaa yleissivistyksen nimissä vaikka historian tunneilla, jos se on kynnyskysymys, ja kyllä murrosikäiset oppivat ne etiikka-asiatkin, jotka kuulemma kuuluvat opetussuunnitelmaan, jossain ihan muualla kuin koulussa.
Mitä koulujen uskonnonopetus antaa lapsille? Mitä se antaa nuorille? Mitä se antaa yhteiskunnallemme?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
