perjantai 31. toukokuuta 2013

Huomenna

Huomenna olis sitten lakkiaiset.

Minulla piti olla rento toukokuu, mutta vielä mitä. Sain juhlamekon juuri valmiiksi, olen ollut flunssassa melkein koko kuukauden ja käynyt yliopiston pääsykokeessa - ei kovin suuri ihme, etten ole pahemmin ajatellut blogia.

En ole myöskään kirjoittanut juuri mitään. Pidin päiväkirjaa säännöllisen epäsäännöllisesti pari vuotta, mutta nyt sekin on jäänyt. Hui. No, toivottavasti kesäkuussa kahden leiriviikon jälkeen lomalla on aikaa & jaksamista kirjoittaa. Tavallaan mieleni palaa jatkuvasti kirjoittamaan tämänhetkistä romaaniprojektiani (ihan eri juttu kuin se, josta pari vuotta sitten kirjoitin täällä), mutta en ole saanut aikaiseksi. Yksi ilta nukkumaan mennessäni mietin tuon tarinan eri kohtia, lähinnä sitä kuinka eräs kirjan henkilöistä kuolee. Sain taioittua viimeinkin mieleeni tuon kohtauksen kelvollisella tavalla. Vaikka teksti on vahvan omaelämänkerrallista, ei yllättävää kyllä tuntunut lainkaan surulliselta miettiä sellaista.

Tarinahan se vain on. Ehkä "sydänverellä" kirjoitettu joiltain osin, mutta silti vain tarina.