Itsenäisyyspäivänäkin

Ei tule hyvää runoa:
rakkaudesta on helpompi kirjoittaa,
vallankumouksesta tai surusta
tästä aiheesta en osaa

Radiossa Mannerheim kehuu sotilaitaan
en pidä hänen äänestään
ja uniformunsa verenkarvas
"Vain hiekkaharjun männyt kasvoivat muutaman sentin"
hänen hattunsa kai useamman

En tunne yhtään sotaveteraania
mummi oli Ruotsissa ja pissasi verhoihin
Tuttu setä eli sota-ajan
enkä siitäkään muista
kuin maalauksensa vankilan pihasta
Nyt sekin mies on kuollut
eikä kukaan itke
kun punaorvoille lasketaan seppele

Mutta kyllä minä silti rakastan sitä laulua
missä lauletaan 'sininen on taivas, siniset on silmänsä sen'
mutta laulanhan minä Hoosiannaakin
vaikken tunne koko miestä


Tässä kaikki mitä pullamössösukupolven lapsi sai irti isänmaasta tänään. Toisen säkeistön sitaatti on Kjell Westön kirjasta 'Missä kuljimme kerran', siitä kohtaa kun puhutaan Tammisaaren vankileireistä ja joukkohaudoista: "Se oli kuin olisi kylvänyt vastakynnettyihin vakoihin, mutrta tästä kylvöstä ei kasvanut uutta laihoa. Ainoastaan hiekkanummen männyt kasvoivat muutaman sentin, ja jotkut paikkakunnan asukkaat olivat sitä mieltä, että puut humisivat surullisemmin kuin ennen." Tuttu setä viittaa Veikko Porkkalaan, yli satavuotiaana tänä vuonna kuolleeseen punaorpoon "joka ei anna koskaan anteeksi". En pidä Mannerheimista mutta itsenäisyyttä arvostan lopulta kuitenkin.