En ollut tilannut mitään
mutta posti toi kuitenkin
kyynelistä tehdyn korsetin:
juuri minun kokoisen.
Olihan se kylmä
ja kirustikin niin pirusti
mutta ainakin pysyin koossa
enkä vuotanut kuiviin.
Jttelin pari päivää sitten pitkästi sattumalta tapaamani tutun kanssa. Poika, jota hädintuskin tunnen, kertoi avoimesti mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja rankasta koulukiusaamisesta. - Itse en osaa puhua edes siitä vähästä mustuudesta jota kannan sisälläni. Ja kun asioita pitää sisällään tarpeeksi, ne viimeistään kasvavat liian suuriksi puhua.
Kävin kolme vuotta terapiassa (sitäkään ystäväni eivät tiedä), tietämättä koskaan miksi sinne 'jouduin'. Se oli minulle harrastus, tunti aikaa puhua, puhua, puhua. Puhuin kyllä, mutta yhä: tärkeistä asioista vaikenin. Olen lähes joka seurassa eniten äänessä, puhun jatkuvasti. Enkä silti saa sanottua asioita joita todella haluaisin.
'Ihminen, joka osaa elää, joka on löytänyt totuuden, ei tunne tarvetta kirjoittaa siitä', kirjoittaa eräs tämän hetken lempirunoilijoistani, Kai Nieminen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kokeile kirjoittamisesta. Se ottaa voimia, kyllästää tunteita paperille, mutta sen paperin voi vaikka sen jälkeen repiä, vesiliukoisen kynän jäljen liottaa siitä vedessä, tai polttaa. Luulisin, että se auttaisi.
VastaaPoistaon monia asioita, joita ihminen ei sano ääneen. Ehkä se on luontainen varovaisuus. Pelko tiedon hyväksikäytöstä. Paperi on kuitenkin sinulle ain luotettava, se ei paljasta sinusta, ellet itse niin halua.