perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää joulua

Yksi Joulu, keskitalven juhla, valon juhla pimeyden keskellä. Ilman jeesusta ja kinkkua minulle, kiitos. Tässä parin vuoen takainen raapale, ensimmäinen tasan sadan sanan tarinani! Sain sen tosin vasta tässä kuussa muokattua tuohon raakaan mittaan.
- -

Jouluaatto. Tuttu tie ja tutut maisemat. Yhtäkkiä näin kadun puut. Tämähän on puistokatu, koko matkalla on parin metrin välein lehtipuita! Tämä katuhan on kaunis, arki oli peittänyt hienot vanhat talot, puistikot, kiintoisia varjoja luovat katulamput ja pikkuiset kivijalkakaupat.

Pienellä aukiolla korttelin päässä parveili väkeä. Ruokajono joulun kunniaksi, oivalsin. Sekin oli arkea, ei rumaa eikä kaunista vaan harmaata totta. Hidastin vauhtia, en tuijottaakseni vaan siksi, ettei minulla ollut kiire. Ehkä myös siksi, ettei kukaan kaatuisi päälleni.

Ohi kolisti raitiovaunu. Tavallinen sellainen, mutta satuin silti vilkaisemaan sitä. Hymy nousi kasvoilleni: punanuttuinen vanhus vilkutti ratikasta ruokajonon väelle. En ollut ainoa, joka vilkutti takaisin.

torstai 23. joulukuuta 2010

Tyyni, hiljainen, hymyilevä

Tänä iltana
katusoittajat eivät saa soittaa mollissa

minä hymyilen
mutta unohdan antaa rahaa sellistille

katuun on jäätynyt kuusenneulasia

kotona vastassa
vain esteettinen sekasotku

kirjoja kitara keksejä

en avaa tietokonetta
vielä hetkeen haluan juopua

kaikesta siitä mikä on kaunista

- -
Runotorstain aiheena mielenrauha. Ei ihan ilmiselvänä aiheena, mutta innoitteena. Kirjoitettu alunperin vihkoon, ennen kuin avasin tietokoneen ;)

maanantai 6. joulukuuta 2010

Hyvää itsenäisyyspäivää

Jo perinteeksi muodostuneiden juhlapäivien 'puheiden', ts. haukkuvien blogikirjoituksien, jatkoksi taas viestiä. Nyt aion pitäytyä olemasta epäkunnioittava sotaveteraaneja tai Mannerheimia kohtaan ja ihmettelemättä poliittisia vankeja: haukun vaihtelun vuoksi kouluni.

Hämmennennyin itsenäisyyspäivää juhlittaessa, näin nimittäin ensi kertaa uuden kouluni 'sankaritaulut' (aamunavauksessa sitä listaa sodissa kuolleista sanottiin sankaritauluksi - onko sillä jotain neutraalimpaa nimeä?). Vanhassa koulussa oli pikku taulu ja neljä nimeä, tässä ikivanhassa koulussa tauluja oli monenmonta.

Taulussa oli 40-luvun sotien lisäksi kaksi vuonna 1918 kuollutta. Se on asia, jota jäin pohtimaan. Otsikkonahan sillä kaatuneiden listalla on 'isänmaan puolesta'. Selitin isälle kotona tätä, ja pohdin kummalla puolella nuo 15- ja 16-vuotias olivat olleet. Isä oli riittävän fiksu tietääkseen suoraa vastauksen: 'eihän punaisia mihinkään ole merkattu'.

Onko se ihan vaan normaali käytäntö wanhoissa kouluissa kirjata 'isäänmaan puolesta'-tauluun valkoisten puolella kaatuneet? Entä, jos joku koulusta todella sattui kaatumaan tai tulemaan muuten vaan tapetuksi punaisten puolella? Olisiko hänenkin nimensä listassa?

PS. wikipedia-linkin kautta päädyin sivuille 'sotasurmat Suomessa 1914-1922'. Valkoisia ne molemmat kaatuneet olivat olleet. Minua nuorempina kuolleet, toinen 'kaatunut', toinen 'surmattu'.

- älkää ymmärtäkö väärin tai luulko ettei minua kiinnosta itse itsenäisyys. Arvostan tämän maan itsenäisyyttä ja myös sen puolesta kuolleita. Ja sen puolesta eläneitä.