torstai 24. joulukuuta 2009

24. päivänä vuoden viimeistä kuukautta gregoriaanisen kalenterin mukaan

(Ottakaa teksti mieluummin huumorina kuin jumalanpilkkana, mieluummin mielipiteeni kuin ärsyttämisenä)

”Jeesus oli sittenkin vain yksi ihminen
mutta Rooman orjalauma
tuhatlukuinen”

Pari tuhatta vuotta sitten nyky-Palestiinan alueella syntyi lapsi. Montakin lasta, mutta yksi muita tärkeämpänä: tällä lapsella oli lahja puhua, ja hänellä oli myös asiaa. Jälkimaailma muistaa hänet maailman suurimpana agitaattorina, jota seuraa yhä kolmasosa maailman kansoista: enemmän kun yhtäkään poliittista aatetta koskaan. Ehkä hänessä oli lääkärinkin vikaa, tai taikurin, tai sitten jälkeen tulleissa vain oli ihmisiä joilla oli kirjoittajan lahjoja ja kaunis mielikuvitus.

Vartuttuaan lapsi puhui uskontoa vastaan, ja suurimpana rikoksenaan, väitti itseään jumalan pojaksi. Ja moni uskoi: tämän miehen ei tarvinnut uhata kaasukammioilla tai lamalla, kuten eräiden myöhempien mestaripuhujien. Sanoma oli riittävän kaunis ilmankin.

Puhui mies asiaakin: puhui vallanpitäjiä vastaan, kirkon paatuneita normeja vastaan, väkivaltaa vastaan. Ja suurimmassa osaa asioita mies oli oikeassa.

Maailma olisi parempi paikka, jos me rakastaisimme vihamiehiämme ja jos iskun saadessamme kääntäisimme toisenkin posken lyötäväksi. Jos ihminen todella elää näin olemalla kristitty, on se hieno ja arvostettava asia. Minä en tarvitse taivasta ymmärtääkseni, että noin meidän pitäisi elää.

”Jaksaakseen ponnistella eteenpäin tässä elämässä, ihminen tarvitsee jonkin elämää suuremman aatteen jota kantaa” Sitaatti ei ole sanatarkka, Leo Trotskia sen pitäisi olla kuitenkin. Minä en tarvitse voimaksi uskontoa, enkä kirkkoa perinteineen ainakaan. Mutta ei minulla ole oikeutta kieltää muilta heidän uskontojaan: ei heillä ole oikeutta kieltää minua.

”mutta muistetaan, minkä takia me olemme eläneet. Vallankumouksen takia, eikö niin?”
”niin.”
, kaksi hengenvaarallisesti sairasta ihmistä jutteli keittiössämme. Olisi hienoa sanoa, ettei äänissä ollut katkeruutta, mutta silti parempi pysyä totuudessa.

”Jeesus oli sittenkin vain
yksi ihminen
mutta miljooniin jo nousee määrä
köyhien”

Hyvää keskitalven juhlaa, anteeksiannon, rakkauden ja rauhan juhlaa! Ja onnellista uutta vuotta 2010!

lauantai 12. joulukuuta 2009

"Kahdeksanvuotiaana tiesin, että maailma tuhoutuu"

Palais des etats
petticoat sacher
bonnet perfecto
classical le prince

Ihmisillä on kiire
tai sitten ne jonottaa
Sen nimi on joulukuu

Polvisukissa on kylmä
silkkihansikkaissa ja
pitsikauluksessa

Aivan yhtäkkiä
taivaalta alkaa putoilla
suuria valkeita hiutaleita:
Maassa rauha on sama kuin lunta
Kaupunki on vaiti
lumihiutaleet hymyilevät


Taas runotorstain inspiroimana: Pysähtynyt. Tämän päivän tunnelmista syntynyt runo. Otsikko ja säe 'maassa rauha on sama kuin lunta' lainattu Ultra Bra-yhtyeen kappaleista [rakastan tällä hetkellä lainailla säkeitä, suokaa anteeksi]. Ensimmäisen kappaleen sanat mitä sattuu kieliä, ensisäe suomeksi 'Säätytalo' eli tapahtumapaikka.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivänäkin

Ei tule hyvää runoa:
rakkaudesta on helpompi kirjoittaa,
vallankumouksesta tai surusta
tästä aiheesta en osaa

Radiossa Mannerheim kehuu sotilaitaan
en pidä hänen äänestään
ja uniformunsa verenkarvas
"Vain hiekkaharjun männyt kasvoivat muutaman sentin"
hänen hattunsa kai useamman

En tunne yhtään sotaveteraania
mummi oli Ruotsissa ja pissasi verhoihin
Tuttu setä eli sota-ajan
enkä siitäkään muista
kuin maalauksensa vankilan pihasta
Nyt sekin mies on kuollut
eikä kukaan itke
kun punaorvoille lasketaan seppele

Mutta kyllä minä silti rakastan sitä laulua
missä lauletaan 'sininen on taivas, siniset on silmänsä sen'
mutta laulanhan minä Hoosiannaakin
vaikken tunne koko miestä


Tässä kaikki mitä pullamössösukupolven lapsi sai irti isänmaasta tänään. Toisen säkeistön sitaatti on Kjell Westön kirjasta 'Missä kuljimme kerran', siitä kohtaa kun puhutaan Tammisaaren vankileireistä ja joukkohaudoista: "Se oli kuin olisi kylvänyt vastakynnettyihin vakoihin, mutrta tästä kylvöstä ei kasvanut uutta laihoa. Ainoastaan hiekkanummen männyt kasvoivat muutaman sentin, ja jotkut paikkakunnan asukkaat olivat sitä mieltä, että puut humisivat surullisemmin kuin ennen." Tuttu setä viittaa Veikko Porkkalaan, yli satavuotiaana tänä vuonna kuolleeseen punaorpoon "joka ei anna koskaan anteeksi". En pidä Mannerheimista mutta itsenäisyyttä arvostan lopulta kuitenkin.

lauantai 5. joulukuuta 2009

teininä on kivaa koska saa rauhassa olla omituinen

Lauantai-ilta: istun tietokoneella puolipimeässä ja katson internetistä huonoa animea. Viereisissä huoneissa sukulaistädit juovat viiniä ja syövät puoli vuotta vanhaa kalaa. Korsetti kiristää, koska join liikaa (colaa), päälläni on puoli kiloa mustaa pitsiä ja kaksi valkeaa kangasruusua. 'kaikista esineistä rakkaimmat ovat minulle käytetyt' runoili kuuluisa mies, mutta minä rakastan eniten sekalaisimmista sekalaisia esineitä. Pöydällä vieressäni on pinottuna kaunis kokoelma: Kapteeni Nemo -sarjakuva, Moottoripyöräpäiväkirja- elokuva, ikivanha Robinson Crusoe- kirja ja pari postikorttia.

Olen tyttövaltaisella kuvataideluokalla eikä kukaan huomaa tulen kouluun sitten punkkarina, goottina tai hippivaatteissa. Pyjamankin huomasi vasta englanninopettaja. Koulun jälkeen minä istun opettajainhuoneessa pelaamassa lautapelejä rinnakkaisluokan poikien kanssa ja keskustelen fysiikanopettajan kanssa Che Guevarasta. Nauramme huonoille vitseille ja juomme halpaa teetä.

Kotona ennen nukkumaanmenoa masennun ja kirjoitan synkkiä rivejä päiväkirjaan. Luen runoja vuosisatojen takaa ja mietin ovatko runoilijat juuri niitä, jotka eivät löydä koskaan elämän tarkoitusta tai edes rakkautta.

Ehkä minusta jonain päivänä tulee normaali. Tai sitten ei. Normaalit ihmiset eivät kirjoita runoja?

...Kai minä tosiaan lähden löysäämään tätä korsettia että voin juoda lisää